Lapsettomuushoidot

​Naistentautien yksiköihin lapsettomuustutkimuksiin tullaan lähetteellä, yleensä noin vuoden kestäneen raskausyrityksen jälkeen. Lapsettomuuden hoitoon liittyvät tutkimukset kannattaa aloittaa aikaisemmin, mikäli tiedossa on raskauden alkamista vaikeuttava tilanne. Lapsettomuuden hoitoon liittyvät ensimmäiset tutkimukset tehdään terveyskeskuksessa tai muussa avohoidossa ja tämän jälkeen pari ohjataan tarvittaessa erikoissairaanhoitoon.

Pari kutsutaan yhdessä ensikäynnille, jossa kartoitetaan molempien terveydentila ja suunnitellaan perustutkimukset: siemennestenäyte, kuukautiskierron kartoitus ja munatorvien aukiolotutkimus. Naisen jokainen tutkimuskokonaisuus tehdään eri kuukautiskierrossa.

Kun perustutkimukset on tehty ja vastaukset käytettävissä, pariskunta tulee yhdessä vastaanotolle. Heille kerrotaan tutkimusten tulokset ja suunnitellaan jatkohoito yksilöllisesti mm. sen perusteella, mistä lapsettomuus johtuu. Lapsettomuus voi johtua miehestä, naisesta tai molemmista. Aina lapsettomuuden syy ei selviä.

Lapsettomuuden hoito suunnitellaan lapsettomuuden syyn ja parin toiveiden mukaan. Osalle paras vaihtoehto voi olla adoptio tai hoidoista pidättäytyminen. Tärkeää on pyrkiä hedelmällisyyttä heikentävien tekijöiden korjaamiseen; paino-ongelmat ja tupakointi ovat näistä tekijöistä tärkeimmät.  

Hoidot muodostuvat:

 

  • munarakkulankypsytyshoidoista (esim. klomifeeni ja gonadotropiini-pistoshoito), joiden tarkoituksena on aikaansaada tai vahvistaa ovulaatiota
  • kirurgisista hoidoista esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsettomuuden syynä on endometrioosi, myooma tai munanjohdinvaurio
  • inseminaatioista, joissa pestyjä siittiöitä ruiskutetaan naisen kohtuonteloon munasolun irtoamisen aikaan.
  • koeputkihedelmöityksestä (IVF), jossa munasolu hedelmöitetään laboratoriossa soluviljelymaljassa ja alkio siirretään kohtuun kasvamaan.
  • mikroinjektiosta (ICSI), jota käytetään, jos siittiöitä on kovin vähän ja ne ovat huonosti liikkuvia. Mikroinjektiossa yksi ainoa siittiö ruiskutetaan suoraan munasolun sisään ohuella lasineulalla.

 

Julkisessa terveydenhuollossa naisen lapsettomuushoitojen ikäraja on noin 40 vuotta. Hoidot eivät yleensä kata lahjasukusoluhoitoja, hoitoja sterilisaation jälkeen tai hoitoja pareille, joilla on jo kaksi yhteistä biologista lasta. Tartuntavaarallista tautia sairastaville hoitoja voidaan tarjota rajallisesti. Hedelmöityshoitolain mukaan sukusoluja käsitteleviä lapsettomuushoitoja ei voida antaa parille, joka tarvitsisi sijaissynnyttäjää tai mikäli on ilmeistä, että lapselle ei voida turvata tasapainoista kehitystä.

Lapsettomuuden perustutkimuksia tehdään Naistenklinikalla sekä Hyvinkään, Lohjan ja Porvoon sairaaloissa. Naistenklinikalle on keskitetty koeputkihedelmöitykset, ovulaatioinduktiohoidot, vaativamman lapsettomuushoidon suunnittelu ja toteutus.

 

 Hoitopaikat