Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 11.10.2022 13.13

Sairaalan sosiaalityöntekijä kannattelee elämän mullistuksissa

Elämäntilanne muuttuu sekunneissa, kun joutuu onnettomuuteen tai saa uuden sairausdiagnoosin. Tuolloin sosiaalityöntekijä on ihmisen ja hänen omaistensa tukena. Jaana Kahilainen ja Tiina Toiminen kertovat, millaista terveydenhuoltoon integroitunut sosiaalityö on.

Sosiaalityöntekijät sairaalan käytävällä juttelemassa

Jaana Kahilainen ja Tiina Toiminen viihtyvät nopeatempoisessa, monipuolisessa ja ihmisläheisessä työssä HUSissa.

Sairaalan sosiaalityöntekijä on tukena yllättävissä elämän mullistuksissa 

“Sairaalassa tehtävän työn hieno puoli on, että pääsen nopeasti reagoimaan akuuttiin kriisiin onnettomuuden tai sairauden kohdatessa. Sosiaalityö voi silloin tarkoittaa elämän uudelleenjärjestelyä ja Kelan tukien hakemista, mutta ihan myös kuuntelemista, kohtaamista ja läsnäoloa vaikealla hetkellä”, he kertovat. 

Tiina Toimisen ja Jaana Kahilaisen työarki Hyvinkään sairaalassa sisältää paljon akuutteja ja yllättäviä tilanteita, joita ei työviikon alussa osaa ennakoida. Päiviin mahtuu usein myös pari ennalta varattua poliklinikkatapaamista. Kohtaamiset asiakkaan kanssa voivat kestää kymmenestä minuutista pariin tuntiin. 

“Joskus kannattelen ihmistä jopa koko päivän ajan: olen tukena päivystysjonossa tai varmistan hänen tilanteensa puhelimitse. Tärkeintä olisi, ettei ihminen tipu palvelusta pois”, Tiina kertoo. 

Sosiaalityö sairaalassa on moniammatillista yhteistyötä 

Sosiaalityötä ei HUSissa tehdä yksin. Sairaalassa työskennellessään sosiaalityöntekijä on usein ainoa oman alansa asiantuntija moniammatillisessa tiimissä, jolloin pitää uskaltaa tuoda oma asiantuntemus esiin. Toisaalta se on myös moniammatillisen työn suola: samalla oppii toisten asiantuntemuksen myötä paljon tilanteen kokonaiskuvasta.  

“Yhdessä asioita saadaan edistettyä paremmin, niin yksilön pulmia kuin myös rakenteellisia sosiaalityön ongelmiakin.” 

Sosiaalityöntekijäkollegan tai esihenkilön oveen voi aina koputtaa, kun kaipaa toisen alan ammattilaisen näkemystä. Kollegoiden sekä helposti lähestyttävän esihenkilön tuki auttavat eteenpäin hankalissakin tilanteissa. 

Palkitsevinta ovat inhimilliset kohtaamiset 

Usein asiakaskohtaamisissa palkitsevimpia ovat ne pienet inhimilliset hetket, jolloin tietää tekevänsä tärkeää työtä.  

“Muistan hetken urani alkutaipaleelta, jolloin vaikealla hetkellä asiakkaani vain itkivät koko tapaamisen ajan, enkä osannut oikein sanoa mitään. Koin epäonnistuneeni, mutta seuraavana päivänä he kiittelivät vuolaasti kohtaamistamme. Joskus tärkeintä on läsnäolo”, Jaana muistuttaa. 

Sen lisäksi, että ääneen sanottu kiitos on arvokas, myös konkreettinen Nopsa-tunnustus osoitti vastikään Tiinalle hänen tehneen erinomaista yhteistyötä sekä muistutti sosiaalityön merkityksestä osana sairaalan moniammattilista työtä.  

Kenelle sosiaalityö sairaalassa sopii? 

Jaanan ja Tiinan työ sairaalassa on nopeatempoista, monialaista ja ihmisläheistä. Se eroaa kunnallisen puolen sosiaalityöstä siinä, ettei työ sisällä virkavastuuta. Yhteys terveydenhuoltoon tuo työhön omat erikoispiirteensä, jotka oppii työssä. 

“Vaikka olinkin sosiaalityöntekijä, ei minulla ollut kokemusta terveydenhuollosta ennen kuin tulin HUSiin töihin. Perehdytyksen myötä tämän kyllä oppii kuka tahansa sosiaalityöntekijä”´, Jaana toteaa. 

“Ja Jaanahan on huippuperehdyttäjä!” Tiina lisää. 

 

Katso avoimet sosiaalityöntekijän työpaikkamme 

Lue lisää uratarinoita

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.