Kaihikirurgian palvelusetelituottajaksi voi ilmoittautua 15.6.2010 alkaen. HUS harkitsee ja päättää, ketkä hyväksytään palveluntuottajien listalle. Palvelusetelin saaneet potilaat valitsevat hoitopaikkansa tältä listalta. Lue lisää >
HUS on saanut Helsingin hallinto-oikeuden päätöksellä lisää aikaa saattaa potilaiden odotusajat lain edellyttämälle tasolle. Oikeus siirsi Valviran aikaisemmin asettamaa määräaikaa kaksi kuukautta myöhemmäksi. Nyt jonojen on oltava lainmukaisia vuoden loppuun mennessä.
Peijaksen sairaalassa juhlittiin toiminnan kahta ensimmäistä vuosikymmentä perjantaina 27.8. Näiden vuosien aikana Peijaksen sairaala on kehittynyt täyden palvelun aluesairaalasta yliopistosairaalaksi. Se on ollut osa Hyksiä vuodesta 2000 alkaen.
Aivohalvaus- ja dysfasialiiton tekemän selvityksen perusteella HUS:n alueella kuntoutukseen pääsee noin 25 % aivoverenkiertohäiriön sairastaneista, kun maan keskiarvo on noin 15–20 %. Tilanne pääkaupunkiseudulla on siis parempi kuin muualla maassa, mutta tavoitteeseen on kuitenkin vie
Espoon terveysasemilla sijaitsevat HUSLABin laboratoriot keskitetään syksyn aikana viidelle terveysasemalle, jotka ovat Espoonlahden, Leppävaaran, Samarian, Puolarmetsän ja Tapiolan terveysasemat. Lisäksi palvelee Jorvin sairaalan laboratorio.