Yli 10 tunnin sydänleikkaus keskellä yötä pelasti Jorman hengen

Se oli ollut ihan tavallinen heinäkuinen torstai, joskin mukavan puoleinen sellainen. Jorma Siirtola oli käynyt kumppaninsa kanssa Helsingin Töölönlahdella katsomassa tanssia ja olipa ulkolavalla tullut itsekin pyörähdeltyä esityksen jälkeen. Iltatoimet oli tehty hyvissä ajoin ja kellon lähestyessä kymmentä Jorma oli siirtymässä jo nukkumaan, kun se iski. Valtava, repivä, tajun vievä kipu rinnassa. 

 

“En ole koskaan ennen kokenut vastaavaa enkä toivo sellaista kenellekään. Onneksi läheinen oli paikalla ja soitti ambulanssin välittömästi, itse en olisi siihen kivuiltani pystynyt”, Jorma muistelee vuoden 2015 heinäkuun tapahtumia seitsemän vuotta myöhemmin.

Oireet viittasivat sydänkohtaukseen ja Jorma sai ensihoitohenkilökunnalta verenohennuslääkettä jo kotona. Pahin tuska helpotti. Sitten lähdettiin ambulanssilla Espoosta kohti Meilahden sairaalaa.

“Muistan matkan hyvin. Ei ollut kiirettä enää siinä kohti eikä edes pillit tainneet olla päällä. Mutta kun saavuimme sairaalalle ja minut vietiin päivystyksen lasiovista sisään, kaikki pimeni.”

 

Lääkärit ovat kertoneet, että kun ovet sulkeutuivat, olikin yhtäkkiä jo todella kiire eikä kyseessä lopulta ollut infarkti vaan aortan repeytymä, mutta sitä hekään eivät vielä tienneet. Väärät infarktidiagnoosit ovat yleisiä aortan repeämien yhteydessä, sillä oireet ovat usein samanlaisia ja repeämää on vaikea havaita. Näin oli myös Jorman kohdalla. Tutkimuksissa mikään ei viitannut repeämään. Hoito ei kuitenkaan tuntunut toimivan vaan Jorma meinasi menehtyä lääkäreiden käsiin. Lopulta kävi ilmi, että sydämen vasemmasta kammiosta lähtevä aortta oli revennyt pahasti ja aorttaläppä oli hajonnut samassa rytäkässä. Edessä oli yli kymmenen tunnin vaativa sydänleikkaus keskellä yötä päivystyksessä.

“Isä purista kädestäni, jos tunnet minut”

Sydämen komposiittiläppä naksuttaa hiljaisessa keittiössä kilpaa kellon kanssa. Loppuelämän kannalta ratkaisevien hetkien muisteleminen vetää Jorman ymmärrettävästi välillä hiljaiseksi. Ennen tuota heinäkuista iltaa hän oli ollut täysin terve. Ei kolesterolia, ei sydänoireita, ei ylipainoa, ei mitään tiedossa olevaa riskitekijää. Hän liikkui aktiivisesti ja monipuolisesti, tanssi ja nautti elämästään ja työstään. Sairastuminen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Jorma oli leikkauksen jälkeen kymmenisen päivää teholla, joista useita päiviä meni nukutuksessa. Ensimmäiset muistikuvat leikkauksen jälkeisestä ajasta ovat pojan vierailusta.

Tuli vahvasti sellainen olo, että olen hyvässä hoidossa ja elämä menee eteenpäin

“En pystynyt vielä puhumaan, leikkauksesta oli mennyt muutama päivä. Muistan, kun poikani otti kädestä kiinni ja sanoi, että isä purista, jos tunnet kuka minä olen. Tunsin hänet kyllä, rakas ihminen.”

Toinen vahva muistikuva liittyy keltaiseen Jaffaan. Aluksi Jorma ei voinut syödä paljoa, mutta eräänä yönä hoitaja tuli juttelemaan ja kysyi haluaisiko hän jotain.

“Olin nähnyt toisella potilaalla Jaffaa ja kysyin, että voisinko saada sitä. Hoitaja haki minulle pullon, ja voin sanoa, ettei ole koskaan Jaffa maistunut niin hyvälle! Hän tuli viereeni istumaan ja juttelimme arkisista asioista. Vaikka siinä vaiheessa en vielä ollut kovin hyvissä voimissa, tuli vahvasti sellainen olo, että olen hyvässä hoidossa ja elämä menee eteenpäin”, Jorma kiittelee.

Tanhuten eteenpäin

Jo sairaalassa Jorma mietti, että jotta tästä noustaan, on itsekin tehtävä asioita sen eteen. Aluksi hän kulki sairaalan käytävillä tippapullon kanssa pieniä matkoja kerrallaan ja kotiin päästyä rollaattorin avulla, kunnes apuvälineet saattoi jättää pois. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin hän kävelee joka päivä lenkin ja käy säännöllisesti tutun harrastuksensa tanhun pyörteissä. Hiihtäminenkin onnistuu, mutta se koettelee kunnon lisäksi myös hermoja.

“Olin aikoinaan melko ahkera hiihtäjä ja suksipareja riittää edelleen, mutta se vauhti… Vaatii vielä aika paljon totuttelua tämä nykyinen”, Jorma tunnustaa naurahtaen.

 

Harrastuksille ja lapsenlapsille on nyt entistä enemmän aikaa, sillä Jorma jäi eläkkeelle syksyllä 2022. Sitä ennen hän teki töitään tietojärjestelmien parissa, viime vuodet osa-aikaisesti. Nykytilanteestaan hän on äärimmäisen kiitollinen.

“En voi sanoin kuvata kuinka kiitollinen olen siitä, että meillä on järjestelmä, jossa vaikka keskellä yötä voidaan tehdä näin vaativa avosydänleikkaus. Niin lääkärit kuin hoitohenkilökunta. Olen myös ollut todella onnekas, että ehdin sairaalaan ja vieläpä Meilahteen. Jos läppä olisi hajonnut jo kotona, ei olisi ollut enää mitään tehtävissä.”

Haluatko kertoa oman tarinasi?

Etsimme uusia potilastarinoita julkaistavaksi HUSin verkkosivuilla. Jos kiinnostuit, laita meille viestiä osoitteeseen esh.viestinta@hus.fi. Pidätämme oikeuden päättää julkaistavista jutuista ja niiden aikatauluista.