Siirry pääsisältöön

Sydämen apupumppu auttoi palaamaan entiseen elämään

Lähes 15 vuotta sitten nyt 68-vuotias Toivo Ihanainen huomasi väsyvänsä lenkillä tavanomaisesta poiketen. Intohimoisena liikkujana hän päätteli, ettei kaikki ollut hyvin.

Hoitaja keskustelemassa potilaan kanssa

Keski-Suomen keskussairaalassa tehdyt rasituskokeet osoittivat ikään nähden normaaleja tuloksia, mutta Ihanainen ei tyytynyt vastauksiin, vaan tiesi, ettei tulos ollut hänen kuntoonsa nähden normaali. Vuonna 2003 Ihanainen päätyikin sydämen ohitusleikkaukseen, jossa tehtiin kaiken kaikkiaan kuusi ohitusta.

"Kotiuduin ja parantelin itseäni, mutta en huomannut mitään kunnon paranemisessa. Esimerkiksi soutukilpailussa olin näännyksissä", Ihanainen kertoo.

Sydämen ohitusleikkauksen jälkeen oireilun jatkuessa hoidoksi sydämentahdistin

Tutkimuksissa todettiin, että Ihanaisella oli ollut sydäninfarkti jossain vaiheessa elämäänsä ja samalla todettiin sydämen vasemman puolen vajaatoiminta. Tahdistin hänelle asennettiin vuonna 2007 Jyväskylässä.

"Pari vuotta kävin tarkistuksissa ja yhdessä kontrollissa Jyväskylässä lääkäri totesi, että jotain miehessä on vielä vikaa."

Siitä lähtien Ihanainen alkoi käydä säännöllisesti Meilahdessa ja hänelle päädyttiin suosittelemaan sydämen apupumppua.

"En ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta. Minulle tuli työryhmä lääkäreitä kertomaan ja keskustelemaan asiasta ja olin itsekin sitten sitä mieltä, että tarvitsen apupumpun."

Apupumpun asennuksen jälkeen kunto alkoi vihdoin kohota

Apupumppu asennettiin tammikuussa 2015 ja sen jälkeen Ihanainen alkoi huomata muutoksia.

"Kun kotiuduin, rupesin lähtemään lenkille ja kiipeilin rappusia. Alussa tuntui raskaalta, mutta huomasin, että pikkuhiljaa aloin palautua. Nyt pystyn liikkumaan kuin ennen. Tuntuu kuin en olisi ollut näin hyvässä kunnossa koko 2000-luvulla", hän kertoo.

Apupumpun asennuksesta ja sairaalahoidosta HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksessa Ihanaisella ei ole kuin positiivista sanottavaa. Ystävälliset kirurgit, hoitajat ja fysioterapeutti ovat jääneet mieleen.

"Minun kokemukseni täällä ovat erittäin hyvät. Epäkohtia ei ole. Pärjään nyt erittäin hyvin ja olen palannut entiseen elämääni."

Nyt Ihanainen on päiväkäynnillä Meilahdessa Saarijärveltä. Luvassa on apupumpun keskusyksikön vaihto. Kotona nyt jo eläkkeellä olevalla entisellä tietoliikenneasentajalla odottaa rakentelua ja muuta touhuamista.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.