Siirry pääsisältöön

Paluu arkeen vuosien hengenahdistuksen jälkeen

Vuonna 2010 nyt 37-vuotiaalla Antti Uskilla todettiin vaskuliitti eli verisuonen tulehdus. Seuraavana vuonna todettiin, että keuhkot eivät toimi kunnolla.

Potilas ja lääkäri keskustelemassa

​"Itsekin huomasin. Alkoi hengästyä rappusissa ja muistan sen talven, kun sairastin aika paljon. Tuntui, että on jatkuva flunssa päällä. Kävin buranan voimalla töissä", Antti Uski kertoo.

Pitkän flunssan vaivaamana Uski hakeutui hoitoon. Lahdessa asuva Uski hädin tuskin pystyi itse kävelemään Päijät-Hämeen keskussairaalaan, niin huonossa kunnossa hän oli. Tutkimuksissa todettiin, että hänen happisaturaationsa oli matala, minkä seurauksena hänet passitettiin keuhkojen tähystykseen. Keuhkoista löydettiin muutoksia, mutta diagnoosia ei saatu heti, vaan Uskille laitettiin lähete Meilahteen.

Meilahdessa Uskilla todettiin olevan erittäin harvinainen keuhkokudoksen sairaus obliteroiva bronkioliitti. Tästä seurasi pitkä seurantajakso. Vointi meni tasaisesti alaspäin vuosi vuodelta, mutta Uski kävi töissä koko ajan. Hän työskentelee rakennusalalla toimihenkilönä.

"Päätin, että haluan käydä töissä ja elää normaalia elämään. En halunnut jäädä sohvalle makaamaan. Toki oli tukkoisempia jakoja, jolloin meni voimat. Harrastukset ja kaikki kestävyysurheilu jäivät pois. Myös kotitöistä joutui tinkimään. Mikään ei ollutkaan enää tavallista ja yksinkertaista."

Vaihtoehtona keuhkonsiirto

Uskin piti alkaa miettiä, mihin kulkee, onko portaita, jaksaako ylämäkeä nousta ylös. Voiko liikkua ja puhua samaan aikaan, kun on liian raskasta. Keuhkonsiirrosta Uskille puhuttiin ensimmäisen kerran jo 4–5 vuotta sitten, jos voinnissa ei ala tapahtua muutoksia lääkkeillä.

Vuosi sitten Uskin siirtoselvittely aloitettiin ja hänen asetettiin keuhkonsiirtolistalle. Kesäkuussa tuli ensimmäinen soitto, mutta leikkaussalissa keuhkojen todettiinkin olevat epäsopivat Uskille. Onnekseen Uskin ei tarvinnut odottaa väärän hälytyksen jälkeen kauaa. Hän ehti viettää kesälomaa muutaman viikon, kun tuli uusi soitto keskipäivällä 18.7.2018 mökille Heinolaan. Uskille siirrettiin uudet keuhkot Meilahdessa koko seuraavan yön kestäneessä leikkauksessa. 

Siinä vaiheessa hänen puhallustilavuutensa oli enää 0,7 litraa ja muutama vuoden Uski oli tarvinnut lisähappea joka yö. 

"Vanhemmat kyyditsi Lahteen, jonne tilasin taksin. Sitten lähdettiin Meilahteen ja taas valmistautumaan leikkaukseen. Oli tuttu systeemi edellisestä kerrasta, mutta jännitti yhtä lailla. Toisella kertaa oli tunne, että nyt tämä varmasti tehdään."

Seuraavan kerran Uski muistaa, kun häneltä vedettiin hengitysputki suusta ja hän heräili leikkauksesta. Hengitys oli pinnallista ja kova lääkitys päällä.

"Tuli sitten ajatus äkkiä, että miltä keuhkot tuntuu ja kokeilin. Alussa oli varovaista ja rintakehän päällä oli vähän kipuja. Aika pian kuitenkin olin jalkeilla. Kolmantena päivänä, kun liikuin enemmän, oli jotenkin erilainen olo. Ei ahdista."

Viikon päästä Uski pääsi kulkemaan rollaattorilla ja huomasi, ettei hengästytä. Kotiin päästyään eron entiseen huomasi vielä paremmin. 

"Rappusissa ei hengästynyt ja oli pakko lähteä kiertämään kortteli koeajelulle. Joka päivä pidensin lenkkiä ja aloin huomata, että keuhkot pelaa ihan kunnolla."

Joulukuun alussa 2018 Uski palasi töihin. Marraskuussa hän alkoi pelata sulkapalloa ja jatkanut siitä lenkkeilyä, kuntopyörällä ajamista ja voimaharjoittelua. 

"Suksien ostoa olen miettinyt kovasti"

Neljän lapsen isä pystyy nyt myös aivan eri tavalla osallistumaan lastensa elämään kuin ennen leikkausta. Enää ei tarvitse seurata lasten touhuja vierestä, vaan voi itse osallistua. 

Vielä on jäljellä kontrolleja ja ensimmäisen vuoden haamuraja, mutta Uski perheineen suunnittelee tulevaisuutta positiivisesti.

"Ehkä pientä lomamatkaa ensi kesälle. Ihan perusarjesta on saanut nauttia. Lumitöitäkin on erityisen kivaa tehdä."

HUSissa tehtiin viime vuonna 18 keuhkonsiirtoa. Vuonna 2017 keuhkonsiirtoja tehtiin 24. Keuhkonsiirtojen suurin syy on alfa1 antitrypsiinin puutteesta johtuva keuhkolaajentuma sekä COPD eli keuhkoahtaumatauti.

Keuhkonsiirtotoimintaa voisi HUSissa vielä tehostaa. Toiminnan kehittämistä varten HUSista onkin lähetetty kaksi keuhkolääkäriä sekä yksi sydänkirurgi koulutettavaksi Torontoon.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.