Siirry pääsisältöön

Eturauhassyövän sairastanut Jukka: ”Diagnoosi ei tuonut arkeeni suurempaa hämminkiä”

Keväällä 2009 Jukka Karhula varasi ajan työterveyden 60-vuotistarkastukseen. Samalla hän halusi mittauttaa eturauhasen kunnosta kertovat PSA-arvot.

Vihreäpaitainen mies istumassa kahvikuppi kädessään. Etualalla näkyy toisen ihmisen hahmo takaapäin.

"PSA oli lievästi kohollaan, vaikkakin alle syöpään viittaavan arvon. Halusin silti päästä urologille. Kun neulanäytteet oli otettu, jäin odottaman tuloksia. Kutsun sitä aikaa epäilyksen kesäksi", Jukka muistelee.

Hän ei kuitenkaan antanut epätietoisuuden häiritä. Arki rullasi niin töissä kuin kotona, ja kesälomallekin lähdettiin hyvissä tunnelmissa. 

"Mietin, että tämä on epäily kunnes toisin todistetaan."

Kun epäily muuttui diagnoosiksi, arki toi turvaa

Epäilyksen kesä päättyi, kun postilaatikkoon kolahti huonoja uutisia. 

"Elokuussa minulla diagnosoitiin eturauhassyöpä ja syyskuussa se todettiin keskiaggressiiviseksi. Vasta silloin ajattelin, että nyt on tosi kyseessä, ja ryhdyin keräämään tietoa sairaudesta", Jukka kertoo.

Jukan perhe otti tiedon syövästä vastaan rauhallisesti. Kaikki luottivat siihen, että tästä voidaan selvitä yhdessä. 

"Kukaan meistä ei hyppinyt seinille, eikä diagnoosi tuonut arkeeni sen suurempaa hämminkiä. Olin töissä, lenkkeilin, geokätköilin ja kävin lavatansseissa", harrastuksista voimaa saava Jukka muistelee. 

Eturauhanen päätettiin poistaa robottiavusteisella leikkauksella, sillä siinä toipuminen on usein avoleikkausta nopeampaa. 

Kun Jukka joulukuussa leikattiin, oli operaatio kuin suoraan oppikirjasta.

"Kaikki sujui helposti ja kivuttomasti. Myös toipuminen leikkauksesta oli erittäin nopeaa. Palasin töihin täysipäiväisesti jo vuoden vaihteen jälkeen", hän kertoo.

Kokemusten jakaminen toi tietoa ja uusia ystäviä

Leikkaus toi mukanaan myös jotain uutta opeteltavaa. Virtsanpidätyskyky löytyi uudelleen alavatsalihaksia jumppaamalla, mutta makuuhuoneen puolella mieskuntoa on vielä toisinaan ylläpidettävä lääkityksen avulla. 

"Muutoin sairaus ei ole näkynyt päivittäisessä elämässäni. Hoitoni on onnistunut hyvin ja syöpä on pysynyt poissa. Olen terve, kunnes toisin todistetaan", Jukka toteaa tyytyväisenä.

Tärkeä asia arjessa on vertaistukiporukka, johon Jukka lähti mukaan pian leikkauksen jälkeen. Myöhemmin hän päätyi vielä kokemusasiantuntijaksi. 

"Kun sain diagnoosin, minusta tuntui, että olisin tarvinnut enemmän tietoa sairaudestani. Toiminta syöpäpotilaiden vapaaehtoisena vertaistukihenkilönä ja reilu vuosi sitten aloitettu toiminta kokemusasiantuntijana ovat lisänneet tietoa ja kartuttaneet kokemusta syövän kanssa elämisestä. Samalla olen saanut uusia ystäviä."

"Arki on rikkaampaa, kun sen voi jakaa perheen, hyvien ystävien ja mukavien harrastusten parissa."

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.