Skip to main content

Takaisin aurinkoon

Aivoinfarkti pakotti Pekka Ahon luopumaan lentämisestä, mutta tilalle on syntynyt uusi yhteys luontoon ja valokuvaukseen. HUSin kokemusasiantuntijana Aho kertoo tarinaansa ja vetää saman kokeneita kohti uusia alkuja.

Pekka Aho lentokoneessa

Helmikuun kolmantena päivänä vuonna 2013 helsinkiläinen Pekka Aho oli menestyvä liikennelentäjä ja mies parhaassa vireessä: sinnikäs suorittaja, salamannopea päätöksentekijä.

54-vuotias Aho oli juuri selättänyt viisipäiväisen prässin, lentäjän määräaikaistarkastuksen. Hän osoitti hallitsevansa alati muuttuvat määräykset, teoriatiedon ja ilmailualan englannin kiemurat. Verenpaine oli päässyt nousemaan normaalin ylärajoille, mutta kyllä työt jatkuisivat taas vuoden, ainakin seuraavaan terveystarkastukseen.

Sinä sunnuntaiaamuna Aho ei kuitenkaan voinut hyvin.

Vasen käsi tuntui puutuneelta eikä liikkunut. Pää ei noussut tyynystä. Mihinkään ei sattunut, mutta vain oikea käsi suostui toimimaan. Aho oli yksin Seinäjoen-työasunnossaan, eikä puhelin ollut käden ulottuvilla.

Nyt taisi mennä lentolupakirja, oli Ahon ensimmäinen ajatus.

Elämä siivillä

Intohimo lentämiseen syttyi jo viisivuotiaana, kun Pekka Aho sai isältään lennokin. Roolimalleja löytyi eteläpohjalaisesta suvusta: setä oli lentänyt pommikonetta ja serkku hävittäjää.

Viisitoistavuotiaana Aho oli löytänyt purjelentokoneet, eikä maailmaan mahtunut mitään muuta. Pari vuotta myöhemmin hän hankki moottorilentäjän lupakirjan, mutta vain sitä varten, että saisi hinata purjelentokoneen taivaalle.

Aho sanoo, että ilmassa ihmisen valtaa mystinen vapauden tunne. Sen parempaa ei maailmassa ole.

Vanhempien mielestä Ahon olisi pitänyt mennä lukioon, mutta Aho halusi mieluummin tutkinnon, joka takaisi ammatin ja samalla päästäisi opiskelemaan ammattilentäjäksi. Ahosta tuli merkonomi ja 21-vuotiaana ammattilentäjä.

1980-luvun alussa Ahoa pyydettiin Wasawings-lentoyhtiöön. Hän työskenteli kolme vuotta perämiehenä, toiset kolme vuotta kapteenina ja viimeisen vuoden yrityksen pääohjaajana. Se oli hieno ajanjakso, joka päättyi Wasawingsin konkurssiin ja lamaan. Aho joutui työttömäksi.

– Työttömyys ei ollut mun juttu, joten kahden viikon kuluttua perustin valokuvayrityksen, Aho sanoo.

Kolmen vuoden päästä siivet veivät taas: Ahoa pyydettiin lentämään yksityistä liikesuihkukonetta. Asiakkaat kiersivät Eurooppaa, ja Aho vietti 180 päivää vuodesta ulkomailla. Usein reissut veivät viikonlopun. Työ oli hauskaa, joskin hotellissa nukkuminen lakkasi viehättämästä.

Omasta mielestään Aho oli yhä kauppias, joka vain harrasti lentämistä. Mutta harrastuksen sääntely lisääntyi kaiken aikaa, määräykset muuttuivat taukoamatta. Ammattitaidon pitäminen ajan tasalla vaati valitsemaan, joten Aho päätti viimein alkaa ammattilentäjäksi. Valokuvaliike Seinäjoella sai uuden omistajan.

Sanoilla on väliä

Ehkä lentäjän fyysinen kunto pelasti Ahon helmikuun 3. päivänä vuonna 2013. Vaikka vain toinen käsi totteli käskyjä, hän onnistui kiskomaan itsensä makuuhuoneesta keittiöön.

Muistikuvat tapahtuneesta ovat pysyvästi hajanaisia, puolitoistatuntinen matka hahmoton. Jossain vaiheessa hän oli riuhtaissut itsensä sängyn alle. Onpa outoa, hän mietti pohjalautoja tuijottaessaan.

Kun Aho oli viimein onnistunut soittamaan hätänumeroon ja avaamaan oven ambulanssikuljettajille, hän muisti kehuneensa ambulanssia oikein hienoksi. Keskussairaalan päivystyksessä hoitaja kysyi, oliko Aho juonut. Sitten filmi katkesi.

Teho-osastolla Aho vietti kahdeksan päivää, jotka tuntuivat ikuiselta valoisalta aamulta. Kuoleman rajalla hänet valtasi tunne siitä, että kaikki maailmassa oli täydellisen hyvin. Kaiken takana tuntui olevan suunnitelma.

Käväistessään tietoisuudessa Aho näki vaimonsa ja tyttärensä itkevän sängynpäädyssä. Siitäkään hän ei muista muuta kuin ajatuksen siitä, että hänet halutaan takaisin tälle puolen maailmaa. Aho halusi palata.

Aivoverenkiertoon päässyt hyytymä oli kuitenkin tehnyt paljon vahinkoa. Vasen puoli kehoa oli halvaantunut kokonaan.

– Lääkärit sanoivat, että lentäjää susta ei enää tule ja parhaat päivät on nyt nähty, Aho sanoo.

Se oli tyly viesti, vieläkin riittää nieleskeltävää.

– Yksi ystäväni on omasta tahdostaan lopettanut lentämisen. Minä en saanut valita, haluanko lopettaa.

Aho lähetettiin ambulanssilla jatkohoitoon kotikuntaan, Meilahden sairaalaan.

– Vastassa ollut sairaanhoitaja sanoi, että nyt pannaan poika kuntoon. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen myönteisistä sanoista.

Pekka Aho juttelemassa

Kuinka paperimukia pidellään

50-vuotiaana Aho oli ajatellut elämän vasta alkaneen – niin paljon hyviä keikkoja näytti olevan edessä. 54-vuotiaana unelmatyö lentäjänä oli vaihtunut aktiiviseen aivoinfarktista kuntoutumiseen.

– Siihen saakka olin ollut nuori ja nätti. Näin se elämä muuttuu, Aho virnistää.

Kuntoutus alkoi arjen perusasioista Meilahden neurologisella vuodeosastolla ja jatkui Laakson sairaalassa. Aho opetteli käyttämään vasenta kättä uudestaan. Piti puristella palloa ja ruokailla kahdella kädellä. Ja piti käsitellä paperimukia nätisti, runttaamatta sitä kasaan.

Fysioterapeutit ja hoitajat pakottivat lempeästi eteenpäin, kun Aho yritti laiskotella. Askel askeleelta taidot ja voimat kasvoivat. Metsäpolut opettivat kävelemään kaltevilla, epätasaisilla alustoilla.

Aho sanoo, että epikriisin mukaan aivoista on tuhoutunut huomattava osa. Se on vaikuttanut kehon toimintaan monin tavoin.

–Vasemmassa jalassa on yhä tuntopuutos, jonka takia en huomaa vaikka kiveä kengässä ollenkaan. Lenkiltä tullessa veri lentää.

Pääpiirteissään arjen toimintakyky näytti kuitenkin palanneen. Aho tunsi olonsa hyväksi – vähän liiankin hyväksi.

Tiedonkäsittely koetuksella

Aho ei vieläkään viihtynyt toimettomana, joten hän päätti opetella uuden ammatin. Eläkevakuutusyhtiö tuki päätöstä, ja tahkottuaan opintoja vuoden pidempään kuin muut Aho valmistui kiinteistönvälittäjäksi.

Uuden opetteleminen vaatii häneltä nykyään hurjasti.

Kun työt alkoivat, kävi ilmi, että tiedonkäsittely oli kärsinyt enemmän kuin Aho oli aavistanutkaan. Esitteleminen ja neuvotteleminen aamusta iltaan oli liian vaativaa.

Tietokoneella kirjoittaessa oikea käsi totteli moitteetta, mutta vasen käsi räiski näppäimistölle omiaan. Aivot huomioivat vain oikean käden tietoisesti kirjoittaman tekstin ja sivuuttivat vasemman käden sooloilut. Oire on sittemmin alkanut helpottaa, mutta jonkun toisen täytyy edelleen tarkistaa kaikki Ahon tekstit.

Työn jättämisestä seurasi arvaamaton sotku. Vakuutusyhtiön mielestä Aho oli liian terve työkyvyttömyyseläkkeelle, eikä työttömäksi ilmoittautuminen ottanut onnistuakseen. Puoleen vuoteen rahaa ei tullut mistään. Onneksi oli omaisuutta, jota saattoi myydä.

Rakkaudesta työhön oli päästettävä irti. Mutta kuka työnarkomaani on, jos ei pysty enää tekemään töitä?

Pekka Aho keskustelemassa lentokoneen edessä

Paikka maailmassa

Entinen siipiveikko, nykyinen siipirikko, Aho tapaa esitellä itsensä.

Lentäjän täytyy vaatia itseltään paljon ja pyrkiä erinomaisiin suorituksiin. Aivoinfarktista kuntoutuvan hyvinvointia sellainen ei oikein tue. Sinnikkyys – tai jästipäisyys, kuten Ahon perheenjäsenet sanovat – oli ajanut Ahon tilanteeseen, jossa hän vaikutti aivan liian terveeltä ollakseen liian sairas työelämään.

Aivoinfarkti altistaa masennukselle, eikä Ahokaan ole siltä välttynyt. Ahoa harmittaa edelleen se, että hyvä toipuminen tuntui valuvan hukkaan rahahuolten takia.

Entä jos eläkkeelle päästäkseen pitäisi taistella vielä kolme vuotta, tai neljä?

Entä jos taas pitäisi olla puoli vuotta kokonaan ilman tuloja?

Miksi sairastuneen pitää jaksaa vielä tämäkin?

Etsiessään paikkaansa yhteiskunnassa Aho löysi läheltään paljon: luonnon, liikunnan, valokuvauksen, perheen, ystävät. Kodin lähellä on Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue. Se antaa Aholle kiehtovaa ja kaunista kuvattavaa ympäri vuoden.

HUSin asiakasraadin jäsenyys ja kokemusasiantuntijavalmennuksen käyminen on avannut ovia ja tuonut elämään uutta valoa. Nyt Aho kertoo tarinaansa toisille sairastuneille kokemuksistaan ja kokee viimein kuuluvansa jonnekin, olevansa hyväksytty.

– Tämä on aivan täydellinen homma minulle. Pyrin auttamaan kaltaisiani, etteivät he tekisi samoja virheitä. Haluan vetää toisetkin ylös sängyn pohjalta elämään ja auringonpaisteeseen.

Ahon viesti muille aivoinfarktin kokeneille on, että oma sairaus on tunnistettava ja tunnustettava. Aho itse on tajunnut näyttelevänsä tervettä liian hyvin. Aivovaurio kun ei aina näy muille.

– Vaikka tuntuisi, että aivotapahtuman jälkeen on tullut aivan terveeksi, testaa se jotenkin, valetyöllistä itsesi. Herää vaikka joka aamu kuudelta ja tee jotain rasittavaa kahdeksan tuntia, Aho ehdottaa.

Pekka Ahon vaikeudet alkoivat äkkiarvaamatta. Mutta kun myönteinen eläkepäätös yhtä arvaamatta tipahti postiluukusta, Aho ymmärsi päässeensä sittenkin voitolle.

Elämä kannattelee, myös siipirikkoa.

Pekka Ahon kuntoutumisen konstit

1. Älä vaadi itseltäsi mahdottomia. Sairastumisen jälkeen ei ehkä enää koskaan pysty samaan kuin ennen, ja se pitää vain hyväksyä.

2. Elä hetkessä. Minulla alkoi mennä huonosti, kun ryhdyin suremaan tulevaa ja elämään suunnitelmataloudessa. Meillä on vain tämä hetki.

3. Etsi toivoa ja kauneutta ympäriltäsi. Katso kukkia, niissä on elämää. Taloudelliset ja keholliset vaivat ovat sivuseikka, kun aurinko lämmittää poskea.