Sivun sisältö
Sydämen vajaatoiminta on tila, jossa jokin sydänsairaus on heikentänyt sydämen pumppauskykyä siinä määrin, että sydän ei enää kykenee ylläpitämään elimistön aineenvaihdunnan tarpeisiin riittävää verenkiertoa kaikissa tilanteissa. Sydämen vajaatoimintaa potee 1-2 % koko väestöstä. Tila yleistyy iän mukana siten, että yli 75-vuotiaista noin 8-10%:lla todetaan tämä oireyhtymä. Sydämen vajaatoiminta on aina vakava elimistön häiriötila, joka sekä heikentää elämän laatua että lyhentää jäljellä olevaa elinikää.
Toimiakseen hyvin sydämen kammioiden kuuluu supistusta edeltävästi täyttyä normaalisti ja sen jälkeen tyhjentyä tehokkaasti supistuksen aikana. Sydämen vajaatoiminnassa pumppausvajavuus voi johtua ensisijaisesti siitä, että sydänlihas - erityisesti vasen kammio - supistuu huonosti, mutta yhtä usein ensisijaisena syynä on kammion heikentynyt täyttyminen, joka johtuu sydänlihaksen poikkeavasta jäykkyydestä. On tärkeätä ymmärtää, että sydämen vajaatoiminta ei ole itsenäinen sairaus vaan seurausta esimerkiksi pitkään vallinneesta korkeasta verenaineesta, joka jäykistää sydänlihasta ja heikentää sen supistumiskykyä tai sairastetusta sydäninfarktista, läppäviasta tai kardiomyopatiasta. Vajaatoimintaoireisto voi kehittyä hitaasti viikkojen tai kuukausien kuluessa, mutta voi myös puhjeta akuutisti esimerkiksi sydäninfarktin yhteydessä.
Sydämen vajaatoiminnan tavallisimpia oireita ovat alentunut fyysinen suorituskyky ja hengenahdistus, joka ilmenee aluksi vain ponnistellessa mutta tilan edetessä yhä kevyemmässä rasituksessa ja lopulta myös levossa. Pumppausvajavuus aiheuttaa myös nesteen kertymistä elimistöön, joka ilmenee aluksi turvotuksina jalkaterissä ja nilkoissa, mutta myöhemmin nestettä voi kertyä myös vatsa- ja rintaonteloon.
Sydämen vajaatoiminnan tunnistaminen perustuu potilaan kuvaamiin oireisiin, lääkärin tekemään kliiniseen tutkimukseen sekä ekg:n, rintaontelon röntgenkuvan ja joidenkin laboratoriotutkimusten tulosten tulkintaan. Verikokeista erityisesti sydämen erittämän natriureettisen peptidihormoinin (BNP tai proBNP) pitoisuus on avuksi eroteltaessa sydämen vajaatoimintaa muista hengenahdistusta aiheuttavista tiloista. Sydämen ultraäänitutkimuksella on diagnostiikassa nykyisin keskeinen asema. Se auttaa paitsi tilan tunnistamisessa myös taustalla olevan sydänsairauden selvittämisessä. Jos sydämen vajaatoiminta johtuu sepelvaltimotaudista tai läppäviasta tehdään hyvin usein sydämen katetrisaatio ja varjoainekuvauksia diagnoosin tarkentamiseksi. Myös rasituskokeita ja sydämen magneettikuvausta sekä koepalan ottoa sydänlihaksesta tarvitaan joskus.