Silmänpohjan verkkokalvon verisuonimuutokset ovat diabetesta sairastavilla potilailla varsin tavallisia. Silmän verkkokalvon muutosten eli diabeettisen retinopatian yleisyys lisääntyy diabeteksen kestettyä pidempään. Tyypin 1 (nuoruustyypin) diabeetikoilla muutoksia esiintyy 90 %:lla, kun sairaus on kestänyt vähintään 20 vuotta. Tyypin 2 diabeetikoilla retinopatiamuutoksia saatetaan todeta jo diabeteksen toteamisvaiheessa, koska sairaus on saattanut olla piilevänä jo pidempään.
Diabeettinen retinopatia luokitellaan muutosten vaikeusasteen ja sijainnin mukaan taustaretinopatiaan, proliferatiiviseen retinopatiaan ja makulopatiaan eli silmänpohjan tarkan näkemisen alueen muutoksiin.
Diabeettinen taustaretinopatia Diabetekseen liittyvissä silmänpohjamuutoksissa on kyse verkkokalvon verisuonten toiminnan ja rakenteen häiriöitymisestä. Verkkokalvon pienten hiusverisuonien vaurioituessa syntyy verisuoniin paikallisia pullistumia eli mikroaneurysmia. Tässä tapauksessa puhutaan hyvin lievästä taustaretinopatiasta.
Lievä taustaretinopatia: mikroaneurysmat
Verkkokalvon verisuonten vaurioituessa lisää voidaan silmänpohjassa todeta myös pieniä verenvuotoja, rasvakertymiä ja turvotusta. Osa lievistä taustaretinopatiamuutoksista voi hoitotasapainon parannuttua vielä seurannassa korjautua eivätkä ne vaadi hoitoa.
Taustaretinopatian vaikeutuessa edelleen verkkokalvolla voidaan todeta myös poikkeavia hiusverisuoniverkkoja (IRMA), laskimoverisuonien paksuuden vaihtelua ja paikallisia verenkierron tukkeuma-alueita. Kun verkkokalvon kaikissa neljänneksissä todetaan runsaasti verenvuotoja tai silmänpohjassa todetaan poikkeava hiusverisuoniverkko tai poikkeavia laskimoverisuonia puhutaan vaikeasta taustaretinopatiasta.
Vaikea taustaretinopatia
Mikäli silmänpohjan seurantavalokuvissa tai silmälääkärin tutkimuksessa todetaan vaikean taustaretinopatian tasoiset muutokset, suositellaan silmänpohjan
laserhoitoa silmänpohjamuutosten rauhoittamiseksi.
Diabeettinen proliferatiivinen retinopatia Verkkokalvon hiusverisuonten tukkeutuminen johtaa verkkokalvon hapenpuutteeseen. Hapenpuute voi johtaa uusien verisuonten syntyyn silmän verkkokalvolle tai näköhermon nystyyn.
Uudissuonet
Nämä ns. uudissuonet ovat rakenteeltaan normaaleja verisuonia heikkoseinäisempiä ja vuotavat helposti. Tällöin verkkokalvon pinnalle tai silmän täyttävään hyytelömäiseen lasiaiseen voi vuotaa verta. Vuodon seurauksena näkö voi heikentyä äkillisesti tai näkökentässä voi näkyä heiluvia samentumia. Muuten uudissuonet eivät ilmaantumisvaiheessaan aiheuta oireita. Tämän vuoksi diabetesta sairastavan silmänpohjat tulee tutkia säännöllisesti joko silmänpohjavalokuvin tai silmälääkärin toimesta.
Tyypin 1 (nuoruustyypin) diabeetikoilla esiintyy proliferatiivista retinopatiaa noin neljäsosalla, kun sairaus on kestänyt vähintään 20 vuotta. Tyypin 2 diabeetikoilla proliferatiivinen retinopatia todetaan vain muutamalla prosentilla. Mikäli tutkimuksissa todetaan verkkokalvolla tai värikalvolla uudisverisuonimuutos, on silmänpohjan
laserhoito ajankohtaista. Oikea-aikaisesti toteutettuna laserhoito on hyvin tehokas ja sillä voidaan estää uudissuonten ja niihin liittyvän arpikudoksen kasvu. Hoitamattomana ne voivat johtaa verkkokalvon osittaiseen tai kokonaan irtoamiseen ja lopulta näön menetykseen. Mahdollinen lasiaisverenvuoto häviää usein itsekseen muutaman kuukauden kuluessa ja laserhoidolla pyritään estämään uusintavuodot. Kirkastumattomassa vuodossa voidaan harkita lasiais- ja verkkokalvokirurgiaa.
Diabeettinen makulopatia Jos retinopatiamuutoksia esiintyy silmänpohjan tarkan näkemisen alueella eli makulassa, tilaa kutsutaan diabeettiseksi makulopatiaksi. Tyypillisiä muutoksia ovat pienten hiusverisuonien pullistumat eli mikroaneurysmat, pienet verenvuodot, lipidikertymät, ja joskus poikkeavat hiusverisuoniverkot (IRMA). Vaurioituneet hiusverisuonet ja mikroaneurysmat voivat vuotaa plasmaa tai verta ja aiheuttaa näin makulaan turvotusta, lipidikertymiä ja verenvuotoja.
Makulopatia
Jos turvotus ulottuu makulan keskiosaan tai lipidit muodostavat laajempia levymäisiä kertymiä tarkannäkemisen alueen keskipisteeseen, keskeinen näöntarkkuus heikkenee. Makulopatia voi heikentää värien erottamiskykyä, kontrastiherkkyyttä ja lukunäköä.
Tarkannäkemisen alueen keskiosaan ulottuva diabeettinen makulaturvotus vaatii usein laserhoitoa tai silmänsisäistä lääkehoitoa. Joskus vähäiset turvotusmuutokset voivat hävitä seurannassa myös ilman hoitoa erityisesti nuorilla tyypin I diabeetikoilla. Kun tarvitaan
laserhoitoa, se annetaan paikallisesti tihkuviin mikroaneurysmiin tai IRMA-alueelle turvallisen etäisyyden päähän tarkannäkemisen alueen keskipisteestä. Kun tihkuvat kohdat sulkeutuvat, turvotus ja lipidikertymät vähenevät tai häviävät. Muutosten korjautuminen tapahtuu hitaasti, joten laserhoidon jälkeen potilaalle annetaan kontrolliaika yleensä 4−6 kuukauden päähän. Laserhoito voidaan uusia tarvittaessa. Diffuusissa eli laaja-alaisessa makulaturvotuksessa käytetään useimmin
silmänsisäisiä lääkepistoksia.