Itsemäärääminen

Potilaalla on potilaslain 6 §:n mukaisesti itsemääräämisoikeus. Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilas voi kieltäytyä hoidosta, osasta hoidosta tai toimenpiteestä. Jos hän kieltäytyy hoidosta, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla, johon hän suostuu.
 
Jos hoidosta ei päästä yhteisymmärrykseen, siitä päättää lääkäri lääketieteellisin perustein ja asiantuntijuutensa perusteella. Potilaalla ei ole oikeutta saada mitä tahansa hoitoa, jota hän haluaa.

Potilaslain 7 §:n mukaan alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.
Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa.

 

Hoitotahto eli hoitotestamentti tarkoittaa potilaan tahdon ilmaisua tulevasta hoidosta. Jos potilas haluaa ilmaista hoitoa koskevan tahtonsa tulevaisuuden varalle, esimerkiksi äkillisen onnettomuuden tai tajuttomuuden vuoksi, tästä on tehtävä selkeä, potilaan itsensä varmentama merkintä potilasasiakirjoihin tai liitettävä niihin erillinen potilaan ilmaisema asiakirja. Hoitotestamentissa potilas voi kieltää esimerkiksi elvytyksen.

Hoitotahto on ajankohtainen tilanteessa, jossa potilas itse ei enää ole kelpoinen tai kykenevä vakavan sairauden, onnettomuuden tms. syyn vuoksi ilmaisemaan omaa hoitoaan koskevaa tahtoa hoitavalle lääkärille. Potilaslain perusteella potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, kun hän on saanut terveydenhuollon ammattihenkilöltä tiedon kieltäytymisen merkityksestä terveyteensä. Potilasasiakirjoihin on merkittävä tieto siitä, että potilaalle on annettu riittävä selvitys vaikutuksista, joita hänen tahtonsa noudattamisesta voi seurata. Potilaan tahtoa on kunnioitettava ja noudatettava.

 

Elinsiirto on monissa tapauksissa ainoa mahdollisuus potilaan terveyden palauttamiseksi. Suomessa tehdään munuaisen, maksan, sydämen, keuhkon ja sydänkeuhkon sekä silmän sarveiskalvon siirtoja. Siirtoelimistä on jatkuva pula.
 
Ensimmäinen elinsiirto Suomessa oli vuonna 1964 tehty munuaistensiirto. Nykyään Suomen kaikki elinsiirrot on keskitetty HYKS:n sairaaloihin.  Uusittu elinluovutuksia koskeva laki (2.2.2001/101) korostaa ihmisen omaa tahtoa hänen elintensä luovuttamiseen toisen ihmisen hoitoa varten. Lain perusteella oletetaan, että elinsiirtoon sopiva vainaja on suostunut elintensä luovutukseen, ellei hänen tiedetä sitä elinaikanaan kieltäneen.

Lääkärin tulee mahdollisuuksien mukaan selvittää, mikä vainajan tahto oli, ennen kuin elinsiirtoon ryhdytään. Jos vainajalla ei ole esimerkiksi elinluovutuskorttia, kysytään tietoja vainajan mielipiteestä hänen omaisiltaan tai läheisiltään. Jos varmuutta ei saada käytettävissä olevassa ajassa, elinsiirto voidaan silti tehdä.