Etusivu » HUS-tietoa » Uutishuone » Näkökulmia toivoon vakavan sairauden kohdatessa

Näkökulmia toivoon vakavan sairauden kohdatessa

On sateinen, pimeä ja viileänlämmin marraskuinen ilta. Biomedicumissa keskustellaan toivon merkityksestä vakavan sairastumisen tultua osaksi elämää.
 
Syöpäklinikan Tukijat ry:n järjestämässä tilaisuudessa äänen saavat syöpään
sairastuneet ja heidän läheisensä,
kokijat. Psykologi Suvi Laru, kokemusasiantuntijat Marja Airola ja Jukka K. Korpela jakoivat ajatuksiaan toivosta tekijöiden, psykiatrian erikoislääkäri Irja Idmanin, kansanedustaja Sari Sarkomaan ja Suomen syöpäpotilaat ry:n järjestökoordinaattori Emmi Toivosen kanssa.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja korkeatasoinen syöpätutkimus ovat tärkeinä osatekijöinä syövän hoidon maailmanlaajuisestikin arvioituun korkeaan laatuun Suomessa. Syöpää hoidetaan hyvin, mutta miten hoidetaan syöpäpotilasta ja hänen läheisiään? Syövän äärellä esimerkiksi työroolista ei ole apua, minä olen aina minä, kokija pohtii. Kun sairastuu, toivottomuuden tunnetta lisäävät helposti muutkin isot ja pienet vastoinkäymiset. Turvaa puolestaan lisää lääketieteellisten hoitojen tehoaminen. Läheisten tuki ja rauhoittelu merkitsevät paljon. Toivotaan vaikkapa lapsen ylioppilasjuhlien näkemistä, tämän omilleen muuttamisen todistamista. Oman hyvinvoinnin huomiointi on tärkeää, myös läheisillä. Suruunkin voi sairastua sen muuttuessa masennukseksi. Syöpä ei ole vain tarina, se on elämän osa, vaihtoehtoja ei ole, korostavat kokijat. Psykososiaalinen tuki on avainasemassa. Kuitenkin sen saaminen on monesti kiinni omasta aktiivisuudesta ja isoja paikallisia eroja on. Toisaalta psyykkiseen puoleen puuttuminen vaatii hienovaraisuutta: ”ei riittänyt että on syöpä, nyt epäillään että olen hullu”.

Sarkomaa pahoittelee, ettei työelämässä aina uskalleta kertoa lapsen tai muun läheisen sairastumisesta. Pelko työn menettämisestä on läsnä. Lainsäädännön keinoja sairastuneen läheisten tukemiseen pohditaan eduskunnassa parhaillaan. Eduskunnan syöpäverkosto rakentaa toivoa valtakunnallisella tasolla parhaan mahdollisen hoidon saamiseksi. Viime kuussa perustettu kansallinen syöpäkeskus on iso askel oikeaan suuntaan. Politiikassakin täytyy toivoa. Uskoa siihen, että asiat tapahtuvat, vaikkakin joskus hitaasti.

Toivoa epätoivon keskelle ovat tuoneet monet asiat, kuten oma hyvä ennuste ja kohdatuksi tuleminen. Minut on nähty ja kuultu, se tuo voimia. Some-vertaistuella on myös tärkeä rooli. Saman kokenut ymmärtää. ”Silloin minä itkin, kun piti kertoa vaimolle sytostaattien aloittamisesta”, kertoo yksi yleisöstä.

Toivo muuttaa osin muotoaan hoitojen kehittyessä. Ennen toivottiin parantumista, nyt aktiivista elämää. Syöpään liittyvää stigmaa voi purkaa. On tärkeää vain kysyä, mitä kuuluu ja mitä tarvitset. Sairauden maailmassa on aina toivoa, vaikka se, miten positiivinen pystyy olemaan, vaihtelee.

Järjestöillä ja vertaistuella on oma painava merkityksensä. Kaiken keskiöön nousee toinen ihminen. Niin kauan on toivoa, kun on toivojia. 

Tulosta
14.11.2019 19:15