Etusivu » HUS-tietoa » Uutishuone » Hae mukaan perheraatiin suunnittelemaan ja kehittämään sairaalan toimintaa

Hae mukaan perheraatiin suunnittelemaan ja kehittämään sairaalan toimintaa

Perheraati (asiakasraati) on lasten ja nuorten vanhempien ja huoltajien osallistavaa toimintaa, jossa raadin jäsenet suunnittelevat, arvioivat ja seuraavat sairaalan eri palveluita yhdessä sairaalan vastuullisten henkilöiden kanssa.
 
UUTINEN 12.6.2020
 
​Perheraati on palveluiden käyttäjistä koottu ryhmä, jonka tehtävänä on antaa palautetta palveluiden laadusta, tehdä ehdotuksia niiden parantamiseksi ja tuoda ideoita korkeatasoisten lääketieteellisten ja hoidollisten palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.
 
Perheraadin jäsenenä sinulla on mahdollisuus olla mukana kehittämässä, suunnittelemassa ja arvioimassa entistäkin lapsi- ja perhelähtöisempää ja sujuvampaa hoitokulttuuria sekä tilojen käyttöä ja palveluita. Perheraati kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa.
 

Mitä haemme?

 
Haemme HUSin Lasten ja nuorten sairauksien palveluita käyttäneiden lasten ja nuorten vanhempia/huoltajia tai palveluita itse käyttäneitä nuoria aikuisia (yli 18-v.) vuoden 2020 perheraatiin.
 

Miten perheraatiin pääsee mukaan?

 
Perheraadin jäseneksi voit hakeutua maksuttoman valmennuksen kautta. Valmennus on kaksipäiväinen ja siitä saa todistuksen. Valmennus järjestetään Uuden lastensairaalan Hattivatti-salissa (Stenbäckinkatu 9, D-ovi).
 
Ensimmäinen valmennuspäivä on ti 4.8.2020 klo 8.00–15.30 ja toinen valmennuspäivä ke 5.8.2020 klo 8.15–13.00.
 
Valmennuksessa on mukana myös Lasten ja nuorten sairauksien henkilökuntaa. Toivomme jo toiminnassa olevaan perheraatiimme uusia innostuneita jäseniä. Tule vaikuttamaan lasten, nuorten ja perheiden parhaaksi ja hae perheraadin jäseneksi! Hakuaika päättyy pe 17.7.2020.
 

Lisätietoa ja ilmoittautuminen

 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen sähköpostilla osoitteeseen tuula.kortekangas@hus.fi tai p. 050 427 9719. Otsikoi sähköpostisi ”Perheraati”. Ilmoittautumisen jälkeen saat hakulomakkeen sähköpostitse täytettäväksi. 
 
 
Tulosta
12.6.2020 9:58