Etusivu » HUS-tietoa » Uutishuone » HUS-Kuvantamisesta Harvard Business Schoolin kumppani

HUS-Kuvantamisesta Harvard Business Schoolin kumppani

HUS-Kuvantaminen isännöi toukokuussa viikon ajan opiskelijoita Harvard Business Schoolista. Vierailu oli osa Harvard Business Schoolin ensimmäisen vuoden pakollista FIELD Global Immersion -opintokokonaisuutta.
 

FIELD Global Immersion -kurssin tarkoitus on vahvistaa ja kehittää opiskelijoiden globaalia näkemystä, kykyä johtaa ja toimia tehokkaasti eri kulttuureissa ja liiketoimintaympäristöissä.

Opiskelijoiden tehtävänä oli löytää keinoja, joilla parannetaan vieraskielisten asiakkaiden asiakaspalvelua erityisesti magneettitutkimuksissa. He haastattelivat tulkkia ja henkilökuntaa sekä kulkivat ja tekivät havaintoja sairaalan kampusalueelle ja sairaalarakennusten sisällä.

  • Parannusehdotukset ovat käyttökelpoisia kaikilla HUSin alueilla ja osa niistä myös suomalaisille asiakkaille, esimerkiksi tulkkauspalvelujen saatavuuden helpottaminen ja videotulkkauksen käyttäminen, yhteyspisteiden luominen kampusalueelle navigointia helpottamaan sekä Googlen karttapalvelun päivittäminen vastaamaan rakennusten merkintöjä, sanoo HUS-Kuvantamisen tuotantopäällikkö Anne Pakkanen.  

 
Yhteistyö alkoi jo kuukausia ennen matkaa Suomeen

 

HUS-Kuvantamisen johto teki etätyötä opiskelijoiden kanssa usean kuukauden ajan jo ennen heidän matkustamistaan Suomeen. Paikan päällä opiskelijat esittelivät ideansa johtoryhmälle ja tekivät tulkkien avustuksella tutkimusta HUSin sairaaloissa sekä raportoivat lopuksi suosituksensa johdolle.

HUS-Kuvantamisen johto teki etätyötä opiskelijoiden kanssa usean kuukauden ajan jo ennen heidän matkustamistaan Suomeen. Paikan päällä opiskelijat esittelivät ideansa johtoryhmälle ja tekivät tulkkien avustuksella tutkimusta HUSin sairaaloissa sekä raportoivat lopuksi suosituksensa johdolle.

  • Olemme tyytyväisiä yhteistyöstä Harvard Business Schoolin kanssa ja mahdollisuudesta tarjota opiskelijoille tosielämän oppimiskokemuksia Suomessa. Opiskelijat saivat varmasti uusia näkemyksiä, joita ei voi oppia pelkästään luentosaleissa. Vastaavasti he antoivat meille arvokasta tutkimusmateriaalia asiakaspalvelustamme ja suosituksia sen parantamiseksi, HUS-Kuvantamisen toimialajohtaja Anne Mykkänen kertoo.

 

Opiskelijat saivat Suomessa tilaisuuden paneutua aiheeseen ja toteuttaa kenttätyötä vieraassa ympäristössä. Harvard on tyytyväinen yhteistyöverkostostaan, sillä tämä tärkeä oppimiskokemus ei ole mahdollinen ilman kumppaneita ympäri maailmaa.

  • Olemme erittäin kiitollisia HUS-Kuvantamiselle ja kaikille FIELD Global Partner -organisaatioille kaikesta siitä, mitä he tekevät opiskelijoidemme hyväksi. Opiskelijat hyötyvät mittaamattomasti tästä kokemuksesta ja toivomme, että kumppaniorganisaatiomme hyötyvät samoin, sanoo FIELDin laitoksen johtaja, professori Juan Alcacer. 
     

HUS-Kuvantaminen oli yksi 157:stä FIELD Global -kumppanista, joita on 13 eri maassa ympäri maailmaa. Kumppanit isännöivät yhteensä yli 930 Harvard Business Schoolin opiskelijaa.​

Tulosta
22.5.2018 15:58