Juuri julkaistu: Elämäntyö potilaiden ja tutkimuksen parissa — Tutkimustyö paransi maailmaa

 

 

 

”Avainasemassa ovat potilaan kohtaaminen, tukeminen ja ongelman ratkaisu. Tutkimuksen kannalta on olennaista säilyttää kosketus potilastyöhön”, Paavonen pohtii.  

Jorma Paavonen elää niin kuin saarnaa. Hän jäi eläkkeelle 2015, mutta työt eivät loppuneet siihen. Hän piti konsultaatiovastaanottoa vaikeille potilastapauksille 72-vuotiaaksi saakka ja jatkaa edelleen tieteellistä työtä sekä vastaanottoa. Hyvänä mittarina toiminee, että hän on eläkevuosinaan julkaissut yli 70 tieteellistä artikkelia kansainvälisissä tiede­lehdissä sekä kaksi katsausartikkelia New England Journal of Medicine -lehdessä, joka on lääketieteen arvostetuin julkaisufoorumi. 

Koko uransa ajalta Paavosella on noin 700 julkaisua vertaisarvioiduissa kansainvälisissä tiedelehdissä sekä noin 150 kotimaassa julkaistua artikkelia. Hän yksi siteeratuimpia suomalaisia tutkijalääkäreitä Hirsch-indeksin ollen peräti 86, joka on kliiniselle tutkijalle poikkeuksellisen korkea. Opetuslapsiakin on ollut runsain mitoin: käytännön lääkärintaitojen opettamisen lisäksi hän on ohjannut kolmisenkymmentä väitöskirjaa. 

Paavonen käy loistavasti esimerkistä, kun halutaan kertoa tutkimuksen vaikutuksista potilaiden hoitokäytäntöihin. Tutkimukset ­klamydiainfektioiden kirjosta paljastivat, että klamydia aiheut­taa hedelmättömyyttä, jos naisella on geneettinen alttius klamydian aiheuttamaan kudosvaurioon. Lisäksi hänen tutkimuksensa ovat auttaneet arvioimaan klamydiainfektioiden koko kirjoa ja tautitaakkaa väestötasolla.  

Suomen yliopistosairaaloiden toteut­tama sekä Paavosen ja professori Juha Teperin johtama VuoKKo-tutkimus osoitti hormonikierukan hyödyt runsaiden kuukautisten hoidossa. Hormoni­kierukan käyttö on sittemmin lähes puolittanut kohdunpoistoleikkausten määrän Suomessa. Yhteistyössä professori Matti Lehtisen ja muiden tutkijalääkärien kanssa 14 maassa tehdyt papilloomavirusroko­te­tutkimukset osoittivat puolestaan HPV-rokotteen ehkäisevän gynekologisten syöpien esiasteita ja syöpiä. Rokote otettiinkin mukaan rokoteohjelmaan Suomessa ja monissa muissa maissa.

HPV-rokotuksen myötä kondyloomat ja kohdunkaulansyövän esiasteet ovat vähentyneet dramaattisesti. Sen myötä HPV:n aiheuttamien muutosten kirurgisen hoidon tarve on vähentynyt ja todennäköisesti poistuu vähitellen kokonaan.

”Rokotteen vaikuttavuus on erityisen suuri kehitysmaissa, joissa HPV-tautitaakka on suurin. HPV on eliminoitavissa 20 vuodessa, jos rokotekattavuus on hyvä”, Paavonen sanoo. 

Paavosen 1987 perustamalla vulva­poliklinikalla puolestaan autettiin gynekologisista tulehduksista ja kiputiloista kärsiviä naisia. Ongelmallisen vulvodynian syyksi osoitettiin krooninen tulehdus­reaktio, joka puolestaan aiheutti hermosäikeiden liikakasvun. Paavonen kehitti leikkaustekniikan kaikkein vaikeimpiin tapauksiin. Vulvaklinikalle ohjataan ongelma­potilaita myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Poliklinikan toimintaan liitettiin myös erikoistuvien lääkärien ja lääketieteen kandidaattien opetusta.

 Aloitin 1970-luvulla ja tein väitöskirjaa klamydiasta, joka oli silloin uusi, tuntematon bakteeri. Silloin ei ollut tutkimusvapaata ja tutkimustyötä tehtiin vapaa-ajalla ja päivystyksen hiljaisina hetkinä. Apurahojen saanti oli vähintään yhtä vaikeaa kuin nyt, eikä silloin ollut valtion tutkimusapurahoitusta. Postdoc-vaihe Washingtonin yliopistossa avasi ovet maailmaan.

 Tutkimusrahoitus on uhkaavasti vähentynyt. Valtion tutkimusrahoitusta on ajettu alas voimakkaasti. Onneksi on vielä HUSin erityisvastuualueelle suunnattua valtion tutkimusrahaa. Se on tutkimukselle dramaattisen tärkeää. Tutkimusrahoituksen alasajo on hölmöläisen hommaa ja kostautuu myöhemmin, koska ennen pitkää potilaat maksavat tästä kovan hinnan. HUSin pitää huolehtia, että tutkimusrahoitus pysyy hyvällä tasolla. HUSilla on suunnattomat potilas- ja tutkijaresurssit, siksi sen pitää pysyä lääketieteellisen tutkimuksen lippulaivana.

 Tutkimukseen liittyvä byrokratia on lisääntynyt ongelmaksi asti ja sen taustalla on monta tekijää. Erilaisten tutkimuslupien vaatiminen on tietenkin perusteltua, mutta lupaviidakko vie tutkijalta kohtuuttomasti aikaa. Myös EU:n ja muun kansainvälisen rahoituksen hakeminen, kansainvälinen tutkimus­yhteistyö ja sen rakentaminen sekä yhteistyö lääketeollisuuden kanssa ovat lisänneet byrokratiaa. Tutkimus­lupaviidakkoa pitäisi keventää ja tutkijalääkäreiden saada ammattiapua.    Yliopistosairaaloissa on tuloksen tekeminen nykyisin tärkeää ja nuorten lääkäreiden potilastyön taakka on todella suuri. Siksi lääkäreiden on vaikea tehdä tutkimusta työajalla tai saada tutkimusvapaata. 

 Aiemmin väitöskirjan tekeminen oli pitkälti yksin näpertelyä. Nykyisin tutkimus on huomattavasti strukturoidumpaa, määrätietoisempaa, tuloshakuisempaa ja siihen on tarjolla ohjausta. Väitöskirjoja tehdään johdetusti moniammatillisissa, kunnianhimoisissa tutkimusryhmissä, joissa käydään innovatiivisia keskusteluja ja rakennetaan suuria kokonaisuuksia. Tähän olen itsekin pyrkinyt perustamalla isoja tutkimusryhmiä ja luomalla kansainvälisiä kontakteja. On tärkeää päästä mukaan ja olla mukana akateemisessa tiedeyhteisössä. 

Käytännön lääkärin työ on ehdottoman tärkeää: sieltä nousevat parhaat innovaatiot siitä, mitä seuraavaksi pitää tutkia. On tiedettävä, mitä etulinjassa tapahtuu. Toimin itse esimerkiksi takapäivystäjänä sairaalassa aina eläkkeelle jäämiseeni saakka.  Kliinisiä virkoja täytettäessä pitää painottaa akateemista tutkimusnäyttöä enemmän kuin nykyisin usein tapahtuu. Koko urani ajan olen pyrkinyt olemaan roolimalli kliinisen lääkärintyön ja huippututkimuksen yhdistämisestä.   

Päättäjät eivät valitettavasti osaa, eivätkä aina haluakaan käyttää tutkimusnäyttöä. Sotesotku on tästä hyvä esimerkki. Toivon heidän pohtivan uudelleen emerituskansleri Kari Raivion ehdotusta näyttöön perustuvasta päätöksenteosta, tiedeneuvonantajista ja riippumattomista asiantuntijoista koostuvan paneelin perustamisesta valtioneuvoston kansliaan. Tiedeneuvonantajan tehtävänä olisi välittää ministerien ja virkamiesten päätöksenteon tueksi tiedeyhteisön osaaminen. Tiedeneuvonantajan tiimi kokoaisi tutkimusnäytön ja arvioisi sen luotettavuuden päättäjien käyttöön.