Skip to main content

Elämä jatkuu

Helsinkiläinen Maija Pakarinen sairastui ensimmäisen kerran syöpään, kun hän oli 21-vuotias. Suunniteltu vaihto-oppilasvuosi ulkomailla jäi väliin, kun hänellä todettiin Hodgkinin lymfooma, joka on melko harvinainen nuorten aikuisten imusolmukesyöpä.

Maija Pakarinen hymyilemässä

– Oireet alkoivat valtavalla yöhikoilulla sekä rintarangan kutinalla. Sitten minulle tuli tosi pahoja kipuja oikealle puolelle olkavarteen ja lapaluiden väliin. Kuukautisten aikana pyörrytti valtavasti, Pakarinen kertoo.

Korkean kuumeen takia lääkäriin lopulta menneeltä Pakariselta löydettiin iso kasvain rintakehältä välikarsinasta sekä pienempiä kasvaimia kaulalta ja soliskuopasta.

– Muistan kun kaikki tapahtui kahden tunnin sisään. Menin hirveään shokkiin, hyvä kun osasin tutkimushuoneesta ulos. Äiti näki kasvoistani, että kaikki ei ole hyvin ja kertoi, että olin sanonut, että mä kuolen, se on syöpä.

Pakarisen Hodgkinin lymfooma hoidettiin Mikkelissä, ja hänelle kerrottiin, että syöpä tuskin uusii. Sen jälkeen Pakarinen muutti Helsinkiin.

Helsinkiin muuttamisen jälkeen Pakarisen oireet palasivat. Hän tiesi, että valtavasta kasvaimesta oli rinnan alle jäänyt pieni jäännös, joka ei ollut aktiviinen.

– Ajattelin, että kylläpä se siellä painaa. Jossain vaiheessa se yltyi ja muuttui kivuksi. Keväällä 2017 pyysin aikaistamaan kesän jälkeen sovittua kontrollikäyntiä, koska oli niin huono olo.

Pakarinen sai kontrollikäynnin aikaistetuksi ja siellä huomattiin, että rintakehän alla ollut jäännöskasvain olikin kasvanut jälleen suureksi. Hoidot aloitettiin uudestaan, tällä kertaa HUSn syöpäkeskuksessa.

– Toisella kerralla se oli shokki, mutta erilainen shokki. Olin vihainen ja muistan huutaneeni.

Ensimmäisellä kerralla heti syövän toteamisen jälkeen Pakarinen oli jäänyt sairaalaan kahdeksi viikoksi. Tällä kertaa hän ei jäänyt sairaalaan ja pystyi jatkamaan joten kuten päiväänsä diagnoosin jälkeen.

– Sen jälkeen tuli sellainen olo, että tästä mennään nyt eteenpäin.

Kun Pakarisen syöpätyyppi vahvistettiin jälleen Hodgkinin lymfoomaksi, alkoivat hoidot. Hän sai ensimmäiseksi sytostaattihoitoja, joiden välissä kasvainta kuvattiin ja seurattiin. Sytostaattihoidot eivät kuitenkaan tehonneet tarpeeksi. Sen jälkeen päätettiin, että kasvain leikataan. Leikkauksen jälkeen Pakariselle tehtiin autologinen kantasolusiirto.

– Olin joulun ja uuden vuoden sairaalassa. Se sattui niin ikävään aikaan, ettei olisi voinut olla harmittavampaa.

Kantasolusiirron jälkeen Pakariselle päätettiin antaa vielä sädehoitoa. Lääkärit sanoivat, että kasvain oli hankala, ja sen takia hänelle annettiin useampaa eri hoitoa kuin mitä tämäntyyppiselle kasvaimelle normaalisti annetaan.

– Lääkärit sanoivat, että tekevät kaikkensa, ettei syöpä enää uusisi. En voinut olla kuin mukana.

Nyt Pakarisella on kaikki hyvin. Viime kesäkuussa oli PET-kuvaus, jonka mukaan kasvain oli poissa.

Maija Pakarinen kuntosalilla

Toimintaterapiasta apua arkeen palaamiseen

Pakarinen tapasi toimintaterapeutti Anna-Elina Rahikaisen sattumalta, kun oli toisen kerran sairastuttuaan mennyt käymään Sylva ry:ssä. Sylva on syöpäsairaiden lasten ja nuorten aikuisten yhdistys.

– Anna-Elina sattui olemaan siellä ja aloimme puhua. Siitä tuli oma pieni terapiaistunto.

Seuraavan kerran Pakarinen tapasi Rahikaisen kantasoluhoidon aikana.

– Anna-Elina tuli käymään minun luona keskustelemassa. Anna-Elinan käynnistä jäi mieleen se, että hän hoiti hyvin minun asioita, kohtasi minut potilaana. Pystyin hänelle kertomaan, mitä sillä hetkellä potilaana tarvitsin, liittyi se mihin tahansa.

Sairastuminen oli shokki Pakariselle, mutta niin oli myös arkeen ja normaalielämään palaaminen. Sairastuneena tippuu joka ikisestä kelkasta pois, ja Pakarisesta tuntui, että hän vain odotti seuraavaa kontrollia.

– Keskustelimme toimintaterapian vastaanotolla jännityksestäni ja peloista arkeen palaamisessa. Kävimme läpi, miten voisin alkaa rakentaa omaa arkea.

Hoitojen jälkeen Pakarinen oli sairaslomalla. Rahikaisen vastaanotolla katsottiin internetistä tietoa eri palveluista, senhetkisistä tarpeista ja fiiliksistä. Viime vuoden huhtikuussa Pakarinen palasi työhönsä myyjäksi.

– Olihan se haastavaa. Sairaalassa puhuttiin, että pitää välttää sairaaksi tulemista hoitojen välillä. Kaupassa on paljon ihmisiä, ja oli hankalaa päästä aluksi rennosti taas mukaan. Mutta sitten huomasin, että töihin paluu on ollut tosi hyvä ja tärkeä asian oman fyysisen kunnon ja mielenterveyden kannalta.

Työ toi lisää sisältöä arkeen. Pakarinen tykkää myös viettää aikaa kavereidensa ja perheensä kanssa. Myös peruslenkkeily on hänelle tärkeää ja sitä kautta hän aloittikin kunnon uudelleenkohotuksen.

– Asun parhaan kaverini kanssa kämppiksinä ja hankittiin syksyllä salikortit, ja nyt käydään salilla yhdessä.

Jotkut asiat ovat jääneet mietityttämään. Pakarinen olisi halunnut tietää sairastuttuaan enemmän hedelmällisyydestä ja siitä, miten syöpähoidot vaikuttavat mahdollisuuksiin saada myöhemmin lapsia.

– Sairastuttuani ainoa asia, mitä halusin, on että hoidot aloitetaan. Mietin vain omaa selviämistäni taudista. En halunnut kuolla, vaan elää, kaikki muu unohtui.

Nyt Pakarisella on vaihdevuosioireita 25-vuotiaana. Hän kokee, että hormonihoidoista ja hedelmällisyydestä olisi ollut hyvä saada enemmän tietoa ennen syöpähoitoja. Kaikesta huolimatta Pakarisella on kuitenkin valoisat ajatukset.

– Nyt on tosi hyvä fiilis. Totta kai pelko uusisimesta on läsnä ja en tiedä voiko se koskaan kokonaan hävitä. Mutta katson eteenpäin uusi syöpä sitten tai ei. Uskon että jos syöpä uusii, se hoidetaan pois ja elämän jatkuu siltikin.