Siirry pääsisältöön

Ammattilaiselle

Uutinen Julkaistu 5.12.2022 11.10

Yksi maapallo – yhteinen terveys – yhteinen hyvinvointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten Hyvä kierre -päivässä keskusteltiin keinoista, miten he voivat työssään edistää kestävää kehitystä, sillä terveydenhuollon on arvioitu muodostavan 5–7 prosenttia hiilijalanjäljestä. Sote-sektorilla tulisikin miettiä, mitä hyvää teemme jo nyt, ja mitä voisimme tehdä lisää ja toisin. Esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäisy on kaikkein tehokkain tapa vähentää sote-sektorin hiilijalanjälkeä.

Vihreä maapallo ihmisen kädessä

Seminaarissa puhunut professori Kristiina Patja neuvoi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia tekemään sellaisia asioita, jotka he osaavat tehdä hyvin ja jotka edistävät ihmisten terveyttä. Samalla tulisi kyseenalaistaa kaikki ei-vaikuttavat käytännöt. Hoitoprosessien arvoketjuja mietittäessä tulisi tarkastella myös niiden päästövaikutuksia.

Ympäristöahdistusta voi lievittää

Ympäristöahdistus on reaktio maailman ympäristöongelmien suuruuteen ja vakavuuteen. Tunne ry:n toiminnanjohtaja Taneli Saari kertoi, kuinka ympäristöahdistus vaikuttaa ihmisten valintoihin ja se saa aikaiseksi sen, että ihminen alkaa toimimaan tietyllä tavalla. Kyse onkin tasapainon löytämisestä, jotta ahdistus ei kasva liian suureksi, vaan saa ihmisen toimimaan.

Saari esitteli keinoja, miten ympäristö- tai ilmastoahdistuksesta voi selvitä: ihmisten pitäisi liittyä toisiin ihmisiin, pohtia omia arvojaan ja toimia niiden mukaan. Jokaisella on erilainen mahdollisuus vaikuttaa, mutta jokainen voi kuitenkin vaikuttaa eri tasoilla. Omat tunteet tulisi myös kohdata ja käsitellä. Lisäksi tulisi huolehtia riittävästä levosta ja palautumisesta. Tasapainoa kannattaa myös etsiä arjen rutiineista ja ahdistusta aiheuttavia ärsykkeitä tulisi rajoittaa.

Sosiaali- ja terveydenhuolto saamassa oman suosituksensa

EKO-SOTE-hankkeen raportti valmistuu elokuussa 2023. Siinä luodaan kansallisella tasolla yhtenäinen linja sosiaali- ja terveydenhuollon kestävälle kehitykselle. Raportissa annetaan neuvoja, mitä konkreettisesti voimme tehdä.

Voit katsoa tästä seminaarin tallenteen

Tilaisuuden järjesti HUS Perusterveydenhuollon yksikkö, joka tekee terveyden edistämisen työtä. www.hus.fi/hyvakierre

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.