Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 13.12.2019 09.23

Verkosto kehittää erikoistumista HUSissa

HUSissa työskentelevät erikoistuvat lääkärit ovat verkostoituneet. Heidän tavoitteenaan on erikoistuvien lääkäreiden etujen valvominen, työolojen kehittäminen ja tiedonkulun parantaminen heidän ja sairaaloiden johdon välillä.

​​​Maanantai-iltapäivänä Meilahden kampuskirjaston ensimmäiseen kerrokseen on kokoontunut HUSin erikoistuvia lääkäreitä edustava verkosto. Paikalla on eri puolilla HUSia työskenteleviä erikoistuvia lääkäreitä, jotka on valittu erikoistuvien yhdyshenkilöiksi. Näitä niin kutsuttuja erikoistuvien vanhimpia on HUSissa ollut pitkään, mutta järjestelmällinen yhteistyö vanhimpien välillä on vasta alkamassa. Tiettävästi missään muussa Suomen sairaanhoitopiirissä ei ole samanlaista erikoistuvien lääkäreiden etuja ajavaa verkostoa.

Selkeät tavoitteet ohjaavat aktiivisen verkoston toimintaa

Toista kertaa kokoontuva erikoistuvien vanhimpien verkosto määritteli tärkeimmät tavoitteensa. Ne ovat erikoistuvien lääkäreiden työolojen kehittäminen, etujen valvominen ja tiedonkulku sairaalan johdon ja erikoistuvien lääkäreiden välillä. Ensi vuoden puolella verkosto jatkaa kokoontumisia ja virtuaalista yhteydenpitoa kehittääkseen erikoistumisen sisältöä ja sujuvuutta.

Verkostossa erikoistuvien vanhimmat voivat esimerkiksi keskustella eri yksiköissä hyvin toimivista käytännöistä ja levittää parhaita käytäntöjä mahdollisimman laajalle. Samalla verkosto tarjoaa erikoistuvien vanhimmille selkänojaa laatimalla esimerkiksi suosituksia siitä, miten erikoistumiskoulutuksen kannalta merkittäviä töitä ja ohjausta olisi hyvä järjestää.

Verkostotyö on vastaus erikoistuvien antamaan palautteeseen

Verkosto muodostettiin osana kehittämistoimia, joita HUSin johto on tehnyt sen jälkeen, kun ensin Nuorten Lääkärien Yhdistyksen ja sitten HUSin omassa selvityksessä​ kävi ilmi, että monien erikoistujien kokemus erikoistumiskoulutuksesta HUSissa on heikko.

Erikoistumiskoulutus on merkittävä osa yliopistosairaaloiden tehtävää. Siksi erikoistuvien äänen kuuleminen, hyvän ohjauksen ja muun koulutuksen varmistaminen ja työolojen kehittäminen ovat olennaisia koko HUSin kannalta.

Erikoistuvien verkoston asioista voit kysyä lisää paitsi erikoistuvien vanhimmilta, myös tutkimusjohtaja Anne Pitkärannalta (anne.pitkaranta@hus.fi) tai kehittämispäällikkö Elina Kootalta (elina.koota@hus.fi).​

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.