Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.9.2021 12.27

Vanhempi ja lasten kanssa työskentelevä - ota koronarokote

Asiasanat:
  • HUS
  • korona
  • koronarokotus

Lasten koronatartunnat ovat lisääntyneet alkusyksyn aikana. Lapset saavat tartunnan usein perhepiiristä. Ottamalla rokotteen aikuiset suojaavat itsensä lisäksi myös lapsia tartunnoilta.

Äiti ja lapset lukevat

Koronavirusepidemia on tällä hetkellä rokottamattomien epidemia. Tauti leviää nyt erityisesti rokottamattomien aikuisten, nuorten ja lasten keskuudessa. Alle 12-vuotiaat lapset eivät voi ottaa rokotetta, mutta aikuiset voivat. Vanhempien lisäksi kaikkien lasten kanssa toimivien ammattilaisten, kuten varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja opettajien tulisi ottaa koronarokote.

Monet lapset potevat koronavirusinfektion oireettomana tai varsin lieväoireisena. Syytä lasten lievempään tautiin ei varmuudella tiedetä. Valtaosa oireisista lapsipotilaista toipuu koronainfektiosta parissa viikossa. Vastasyntyneillä ja pienillä imeväisillä oireisen taudin vaara on erittäin pieni, mutta ei täysin olematon.

”Aikuisten rokotteenottaminen on erittäin tärkeää. Riittävällä rokotekattavuudella pystymme avaamaan suomalaisen yhteiskunnan ja samalla takaamaan lapsille normaalin arjen, johon kuuluvat kiinteänä osana varhaiskasvatus, koulunkäynti, harrastukset sekä kaverien ja läheisten tapaamiset”, sanoo lasten infektiolääkäri Tea Nieminen Uudesta lastensairaalasta.

Koronoireita on mahdotonta erottaa muiden virusinfektioiden aikaansaamista oireista.

“Tällä hetkellä Suomessa on liikkeellä paljon erilaisia hengitystieinfektioita ja tämä näkyy myös päivystyksissä. Koronatartuntoja todetaan lasten päivystyksissä hyvin harvoin”, jatkaa Tea Nieminen.

Kansallinen testausstrategia tukee lasten testaamisen suuntaamista ja rajoittamista

Kansallinen testausstrategia vaikuttaa myös lasten testaamiseen. Alle 12-vuotiailta lapsilta, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita, otetaan koronavirusnäyte, jos lapsi on altistunut koronavirukselle edeltävän kahden viikon aikana tai lapsen infektio-oireet edellyttävät lääkärin arvioin mukaan testausta. Lapselta tulee ottaa koronavirustesti myös, jos lapsen perhepiirissä on yli 16-vuotiaita, joilla ei ole täyttä rokotesuojaa.

“Pienet lapset sairastavat vuoden aikana useita hengitystieinfektioita. Kun perheen aikuiset on rokotettu, ei lapsia tarvitse testata jokaisen flunssan kohdalla vaan vointia voi seurata kotona”, selventää Nieminen.

Koronarokotus on turvallinen myös 12–15-vuotiaille nuorille

Elokuun alkupuolelta alkaen on Suomessa rokotettu 12–15-vuotiaita nuoria. Rokotukset ovat edenneet hyvin, haittavaikutuksia on ilmennyt vähän, ja ne ovat olleet samanlaisia kuin aikuisillakin.

Alle 12-vuotialla lapsilla tehdään parhaillaan rokotetutkimuksia. Päätöstä siitä, että otetaanko koronarokote eurooppalaiseen rokoteohjelmaan ei ole vielä tehty.

”Joka tapauksessa alle 12-vuotiaiden rokotukset eivät ole juuri nyt ajankohtaisia ja sen vuoksi on tärkeää, että me aikuiset toimimme vastuullisesti ja suojaamme lapsia ottamalla itse rokotteen”, sanoo vt. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

Lisätietoja medialle:

HUSin mediapalvelun yhteystiedot