Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 17.12.2020 14.59

Valtuuston päätökset 17.12: HUSin valtuusto hyväksyi vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman 2021–23

Asiasanat:
  • valtuusto

Vuoden 2021 tulostavoitteena on nollatulos. Koronavirusepidemia tulee vaikuttamaan HUSin toimintaan myös tulevana vuonna.

Vuoden 2020 talousarviota muutettiin 

Valtionvarainministeriö on myöntänyt sairaanhoitopiireille avustuksia koronavirusepidemiasta aiheutuvien kustannusten ja alijäämän korvaamiseksi. HUSin osuus ensimmäisestä avustuksesta oli 71,1 miljoonaa euroa. Päätös toisesta avustuksesta on luvattu vuoden 2020 loppuun mennessä, sen maksatus mennee kuitenkin vuoden 2021 alkupuolelle. 

Olettaen, että avustukset toteutuvat täysimääräisinä, hyväksyi valtuusto HUS-kuntayhtymän vuoden 2020 sitovat nettokulut 60,3 miljoonaa euroa talousarviota alhaisempina, jolloin talousarvion sitovien nettokulujen määrä on 1 776,7 miljoonaa euroa ja alijäämä talousarvion mukaisesti 40 miljoonaa euroa. 

On kuitenkin mahdollista, että alijäämä on suurempi kuin 40,0 miljoonaa euroa, riippuen valtiolta saatava avustusten määrästä. Siksi valtuusto päätti antaa hallitukselle oikeuden suorittaa jäsenkuntien maksuosuuden lisäveloituksen 2020 tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä. Silloin sitovien nettokulujen tavoite muuttuu vastaavalla summalla kuin tilikauden tulos eli nettokulut kasvavat. 

Asian viimeisin hallituskäsittely 30.11.2020 

Lisätietoja: 
Talousjohtaja Jari Finnilä, jari.finnila(at)hus.fi

Koronavirusepidemia näkyy myös vuoden 2021 talousarviossa 

Koronavirusepidemia vaikutti merkittävästi HUSin toimintaan ja talouteen vuonna 2020 ja se on näkynyt myös vuoden 2021 talouden suunnittelussa. Talousarvion suunnittelun lähtökohtana ovat olleet valtuuston hyväksymät HUSin strategiset tavoitteet ja sitovat taloustavoitteet: tulostavoite, sitovat nettokulut, investointien yhteismäärä sekä pitkäaikainen lainakanta vuoden lopussa. 

Koronaviruspandemian vuoksi syntyneiden hoitojonojen vaikutus elektiivisten potilaiden siirtymään vuodelle 2021 arvioidaan olevan noin 64 miljoonaa euroa. Tämä huomioiden valtuusto hyväksyi kuntayhtymän sitoviksi nettokuluiksi enintään 1912,6 miljoona euroa ja investointien määräksi enintään 291 miljoonaa euroa. Pitkäaikaisen lainakannan määrä on vuoden 2020 lopussa enintään 854 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 tulostavoite on nolla euroa. 

Valtuusto muutti psykiatristen potilaiden osastohoitomaksuja siten, että ne ovat ensimmäiset 10 vuorokautta nykyisellä tasolla, eli 17,90 € vuorokaudessa, mutta sen jälkeen hoito muuttuu maksuttomaksi. 

Investointeihin sisältyy kaksi merkittävää kustannusarvioltaan vähintään 10 miljoonan euron hanketta: 

1) Naistenklinikan A-osan peruskorjaus enimmäishintaan 32,0 miljoonaa euroa; hankkeen kustannuksissa voidaan ilman valtuuston erillistä käsittelyä ottaa huomioon rakentamisen tarjoushintaindeksin 9/2020 jälkeinen muutos. 

2) Sijoitukset perustettavan Laakson yhteissairaalan kiinteistöosakeyhtiön omaan pääomaan vuosina 2021–2024 yhteensä enintään 16 miljoonaa euroa.

Talousarvion ja -suunnitelman viimeisin hallituskäsittely 30.11.2020 

Lisätietoja: 
Valtuuston puheenjohtaja Minerva Krohn, minerva.krohn(at)gmail.com 

 
Pöytäkirja ja kaikki päätökset 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.