Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 29.6.2021 11.47

Valtion tutkimusrahoituksella tehdyllä tutkimuksella on merkittävää vaikutusta hoitomenetelmien ja terveydenhuollon kehittämiseen

Asiasanat:
  • lääketieteellinen tutkimus
  • valtion tutkimusraha

HUS sai vuonna 2020 valtion tutkimusrahoitusta 7 459 040 euroa, joka jaettiin haun perusteella 107 hankkeelle. Tutkimustulokset on koottu nyt yhteen, ja niistä saa yleiskatsauksen valtion rahoittaman tutkimuksen vaikuttavuuteen.

ihmisiä vierekkäin kasvomaskit päällä

Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen vuosittain valtion tutkimusrahoitusta (VTR) korvaukseksi tieteellisen tutkimuksen aiheuttamista kustannuksista palvelujärjestelmälle. Vuonna 2020 valtion tutkimusrahan määrä HUSissa oli 7 459 040 euroa, joka jaettiin haun perusteella 107 hankkeelle. Tutkijoiden tekemistä tutkimustulosten yhteenvedoista on tehty kooste, joka on ladattavissa tämän sivun lopussa.

"Koostetta lukiessa voin ilokseni todeta, että valtion tutkimusrahoituksella tehty kliininen tutkimus tuottaa merkittäviä edistysaskeleita hoitomenetelmiin sekä terveydenhuollon kehittämiseen", sanoo HUSin tutkimusjohtaja, professori Anne Pitkäranta.
 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.