Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 11.1.2019 10.03

Tietojärjestelmähäiriöistä on otettu opiksi

Onnettomuustutkintakeskus julkaisi 11.1.2019 tutkintaselostuksen HUSissa marraskuussa 2017 tapahtuneista tietojärjestelmähäiriöistä. HUSissa oli 7.-8.11.2017 laaja tietoliikenteen häiriötilanne, joka vaikutti muun muassa potilastietojärjestelmien toimintaan.

- Tilanne oli vakava ja vaikutusalue oli laaja. Sairaaloiden toimintaa kyettiin pääosin jatkamaan, vaikka osa ajanvarausvastaanotoista jouduttiin perumaan. Tilanne pysyi hallinnassa ja henkilökunta toimi ohjeistuksen mukaisesti, sanoo HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Tapahtuneesta on kulunut runsas vuosi. Tapahtuneen jälkeen myös HUSissa tehtiin selvityksiä ja käynnistettiin toimintavarmuutta parantavien toimenpiteiden tekeminen. Myös valmiutta vastaavien ongelmien kohtaamiseen on parannettu.

Henkilökunnan kanssa on käyty läpi jatkuvuussuunnitelmia. Uuden potilastietojärjestelmä Apotin suunnittelussa ja ohjeistuksessa on huomioitu tapahtumasta saatuja oppeja. HUS Tietohallinnossa on uusittu toimintaprosesseja, ohjeistusta ja tekniikkaa. Nykyisen potilastietojärjestelmä Uranuksen valvontaa on tehostettu. Käyttöön on otettu uudet runkokytkimet ja tietoliikennekokoonpanoihin on tehty muutoksia.

- On hyvä, että tutkinnan kohteeksi on otettu tietojärjestelmähäiriö, sillä vastaavat häiriöt ovat yhteiskunnan elintärkeissä toiminnoissa valitettavasti mahdollisia myös jatkossa. Avoimuus tällaisten ongelmien syistä ja vaikutuksista on tärkeää, jotta samanlaiset ongelmat voidaan välttää muualla, sanoo HUSin turvallisuus- ja valmiusjohtaja Aaro Toivonen.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.