Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 19.2.2021 13.43

Tartuntamäärät kasvussa Uudellamaalla – näytteenotto on nopea toimenpide

Asiasanat:
  • korona
  • koronavirus

Uudenmaan koronatartuntamäärät ja osastohoidon määrä on kasvussa. Virusmuunnosten nopea lisääntyminen huolestuttaa.

Tartuntamäärät ovat lisääntyneet alle 60-vuotiaiden ikäluokissa. Viime päivinä myös vuodeosastopotilaiden ja teho-osastopotilaiden määrässä on näkynyt kasvua. Miesten osuus vuodeosastopotilaista on 57 % ja tehohoitopotilaista on 67 %.

”Tartunnat ovat kääntyneet huolestuttavaan nousuun Uudellamaalla. Olemme nyt samalla tasolla kuin ennen joulua”, sanoi johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi HUSin koronavirusinfossa.

HUSissa on tutkittu yli miljoona näytettä. Koronavirustestissä oli käynyt 10.2. mennessä 585 599 eri henkilöä. Suurin osa on käynyt testissä kerran. Kolme kertaa tai useammin testissä käyneitä on eniten 30–39-vuotiaiden ikäluokassa ja seuraavaksi eniten 20–29-vuotiaissa. Naiset ovat käyneet hieman miehiä enemmän testattavana. Positiivisia vastauksia on miehillä 2,44 % enemmän kuin naisilla.

HUSissa tutkitaan kaikista positiivisista koronavirusnäytteistä uudet, nykytiedon valossa epidemian leviämisen kannalta merkittävät koronavirusvariantit. Suurimmasta osasta tutkitaan S-geeninegatiivisuus, joka viittaa virusvarianttiin. S-geeninegatiivisten positiivisten näytteiden määrät ovat kasvussa; viikolla kuusi niitä oli 46 % näytteistä, kun viikolla 4 määrä oli 9 %. Eniten Suomessa esiintyy brittivarianttia.

Näytteenotto on nopea toimenpide

Näytteenottoa varten aika varataan etukäteen Omaolo.fi tai Koronabotti.fi -sivustojen kautta tai soittamalla oman kunnan koronaneuvontaan. Ennen näytteenottoa todistetaan henkilöllisyys.

Näin toimit näytteenotossa:

Yleensä virusta kehittyy nenänieluun eniten ja näyte saadaan sieltä luotettavimmin otettua.

  • Nenä niistetään.
  • Näytteenottaja ottaa näytteen pienellä nukkatikulla nenän kautta.
  • Pää pidetään suorassa ja katse suoraan eteenpäin.
  • Näytteenottaja pyörittelee näytetikkua nenänielussa noin viisi pyöräytystä.
  • Tämän jälkeen näytetikku poistetaan nenästä samaa reittiä.
  • Näytteeksi riittää yhdestä sieraimesta saatu näyte.

Näytteenoton jälkeen tulee mennä suoraan kotiin odottamaan vastausta. Vastaus tulee 1–2 päivän kuluessa tekstiviestillä ja sen saa myös kanta.fi-palvelun kautta.

Lasten näytteet otetaan samalla tavalla. Suurin haaste on saada lapsen pää pysymään paikoillaan. Iän mukaan lapsi voi istua vanhemman sylissä.

”Lapselle on hyvä kertoa etukäteen mistä on kysymys. Olisi hyvä, jos hänelle annetaan tilaisuus kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä ennen näytteenottoa. Keskustelussa lapsen kanssa kannattaa välttää negatiivisia ilmaisuja kuten sanoja sattuu tai tuntuu kurjalta”, kertoo laboratoriohoitaja Jaana Niemi.

”Kaikki näytteenottajamme ovat saaneet perehdytyksen näytteenottoon. Useimmilla näytteenottajillamme on jo pitkä kokemus. Näytteenottajat tunnistavat asiakkaan jännityksen ja osaavat ottaa sen huomioon. Asiakaspalautteissa on kiitelty näytteenottajien hyvää vuorovaikutusta näytteenottotilanteissa”, päättää Jaana Niemi.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.