Tanskan terveysjohtajat tutustuivat Siltasairaalaan
Asiasanat:Tammikuussa avautunut Siltasairaala ja HUSin digitaaliset ratkaisut kiinnostavat laajalti, ja sairaalaan on tutustunut useita vierailijaryhmiä.

Siltasairaala on saanut nimensä Siltasairaalaa ja Syöpäkeskusta yhdistävästä siltaosasta.
Tanskassa terveydenhuoltoa järjestää kuntien ohella viisi itsehallintoaluetta, joiden kaikkien johtajat vierailivat Siltasairaalassa.
HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl kertoi HUSin erityisroolista yliopistollisena sairaalana ja valtakunnallisista vastuista.
”Vastuullamme on Uudenmaan alueen erikoissairaanhoito 1,7 miljoonalle suomalaiselle, esimerkiksi kolmasosa suomalaisista syntyy sairaaloissamme.”
Tanskalaisia kiinnosti nykyinen rahoitusjärjestelmä, jossa HUS saa rahoituksensa hyvinvointialueilta ja Helsingiltä, ei suoraan valtiolta. Tanskassa alueet vastaavat muun muassa Tanskan sairaaloista ja yleislääkäritoiminnasta.

Uutta teknologiaa potilashoitoon
Koneoppiminen ja tekoälyalgoritmit teknologioina muuttavat merkittävästi terveydenhuollon maailmaa, kertoi neuroneurokirurgian osastonylilääkäri Miikka Korja.
HUSin kliininen osaaminen, terveysdata ja yhteistyö teknologiayritysten kanssa tuottaa uusia innovaatioita erityisesti kriittisesti sairaiden potilaiden hoitoon. Esimerkkinä on esimerkiksi aivoverenvuotoja tunnistava tekoälyalgoritmi.
”Luomamme tekoälyalgoritmit toimivat ja ovat skaalattavissa, sillä niiden toiminta perustuu julkisessa terveydenhuollossa kerättyyn potilasdataan. Esimerkiksi Yhdysvalloista kerätty potilasdata on jo valmiiksi valikoitunutta, sillä terveydenhuoltojärjestelmä perustuu markkinoihin.”

Potilastietojärjestelmästä yhteisiä kokemuksia
Yhteistä HUSin ja Tanskan välillä on digitaalisen edelläkävijyyden lisäksi potilastietojärjestelmä. Apotti perustuu amerikkalaiseen Epic-potilastietojärjestelmään.
Epicin käyttöönotto alkoi Kööpenhaminan seudun sairaaloissa jo vuonna 2016.
”Alkuvaiheessa julkisuudessa oli paljon kritiikkiä, mutta nyt tilanne on tasaantunut ja toimintamme normalisoitunut. Voimme hyödyntää järjestelmästä saatua tietoa ja erityisesti potilaan osallisuutta hoitoonsa kasvattaneen [Maisaa vastaavan] MinSP-sovelluksen käyttö on hyvin suosittua”, kertoi Jens Gordon Clausen, pääkaupunkiseudun alueen aluejohtaja.
RAPTOR-salissa hoidetaan kriittisesti sairaita potilaita

Siltasairaalan uudistuksista potilashoidossa kiinnostusta herätti Pohjoismaiden ensimmäinen, kriittisessä tilassa olevien potilaiden hoitoon tarkoitettu RAPTOR-sali.
”RAPTOR-salissa voimme tutkia kriittisesti sairaan potilaan, tehdä kuvantamistutkimukset ja myös toimenpiteitä, kuten avoleikkauksen, potilasta siirtämättä. Paikalle tulee traumatologin ja anestesialääkärin lisäksi tarvittava päivystyksen, kuvantamisen ja leikkausosaston henkilökunta”, kertoi traumaylilääkäri Tim Söderlund.
RAPTOR-salissa on parhaillaan käynnissä simulaatiokoulutukset, ja toiminta käynnistyy maaliskuun loppupuolella.

Siltasairaalan toimistotiloissa huomion kiinnitti modernien tilojen avaruus ja näköalat.
”Tilat tukevat spontaaneja kohtaamisia eri erikoisalojen välillä, mikä johtaa hedelmällisiin keskusteluihin”, Neurokeskuksen hallinnollinen ylilääkäri Riku Kivisaari kertoi.