Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 22.9.2021 11.52

Suurin osa vanhenemassa olleista koronavirusrokotteista saatiin käytettyä

Asiasanat:
  • korona
  • koronarokotus
  • koronavirus

Vanhenemassa olleista 15 000 koronavirusrokotteesta saatiin käytettyä noin 13 000 immuunipuutteisten henkilöiden ja sote-työntekijöiden kolmansiin rokotuksiin.

HUS tiedotti viime viikon perjantaina, että Uudellamaalla käynnistetään kolmansien koronavirusrokotusten antaminen välittömästi, jotta vanhenemassa oleva rokote-erä saadaan hyödynnettyä.

”On hienoa, että suurin osa rokotteista saatiin hyödynnettyä, vaikka aikaa rokotusten organisointiin ja toteutukseen oli vain muutamia päiviä. Tämä on HUSin ja kuntien hienon yhteistyön tulosta. Lämmin kiitos myös kaikille lyhyellä varoitusajalla rokotteen ottaneille”, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä HUSista.

Rokotteiden saatavuus Uudellamaalla on edelleen hyvä. ”Kolmansien rokotteiden antamista voidaan jatkaa kunnissa ja HUSissa valtakunnallisten linjausten mukaisesti ilman että ensimmäisten tai toisten rokotusten antaminen hidastuu”, toteaa toimialajohtaja Kerstin Carlsson HUS Apteekista.

Lisätietoja medialle:
HUSin mediapalvelun yhteystiedot

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.