Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 13.12.2022 09.11

Suurin osa kriittisistä sydänvioista löytyy jo raskausaikana

Asiasanat:
  • Husari
  • lastenkardiologia
  • lasten sydänkirurgia

Kun pienen pieni sydän tarvitsee raskauden aikana tai heti syntymän jälkeen hoitoa, ohjataan äiti tutkimuksiin HUSiin. Lastenkardiogian ja lasten sydänleikkausten erinomaiset hoitotulokset vaativat, että koko hoitoketju toimii vuoden jokaisena päivänä.

Lapsen sydänleikkaus Uudessa lastensairaalassa

Sikiöaikana havaittu sydänvika leikataan yleensä noin viikon päästä synnytyksestä. Joskus tarvitaan myös uusintaleikkauksia, jotta sydänvika saadaan korjattua mahdollisimman täydellisesti.

Suomessa syntyy vuosittain noin 400 lasta, joilla on rakenteellinen sydänvika. Heistä noin 40–50 tarvitsee hoitoa pian syntymänsä jälkeen. Lapsipotilailla yleisimmät sydänsairaudet ovat synnynnäisiä sydämen rakennevikoja. Lapsilla esiintyy myös rytmihäiriöitä ja sydänlihaksen sairauksia. Lähes kaikkia lasten sydänvikoja voidaan hoitaa.   

”Sikiön sydämen rakennevikojen hyvä kansallinen seulonta on edellytys synnynnäisen sydänvian löytymiselle”, sanoo sikiön sydänvastaanottotoiminnasta vastaava lääkäri lastenkardiologi Olli Pitkänen-Argillander.  

Kun lapsen sydäntä halutaan tutkia tarkemmin sikiöseulonnassa löytyneen poikkeavuuden vuoksi, keskus- ja yliopistosairaalat lähettävät äidin tutkittavaksi Uuteen lastensairaalaan sikiökardiologiselle vastaanotolle. Etäyhteyden avulla tehdään vuosittain noin 10 tutkimusta. 

Kaikki elävänä syntyneiden ja aktiivihoidettujen 1-kammioista sydänvikaa sairastavien vauvojen sydänviat löydetään nykyisin jo raskausaikana. 70 prosenttia valtasuonten transpositiota ja 60 prosenttia Fallot’n tetralogiaa sairastavista vauvoista diagnosoidaan raskausaikana.   

Sydänvastaanotolla tutkitaan ja tarjotaan tukea 

Sydänvastaanotolla äiti tapaa sairaanhoitajan ja lääkärin sekä tarvittaessa sosiaalityöntekijän ja kriisityöntekijän. Vastaanotto toimii myös valtakunnallisena konsultaatioyksikkönä ja tekee tiivistä yhteistyötä sikiöseulontayksikön ja sikiölääketieteen keskuksen kanssa.  

“Tehtävänämme on tehdä rakenteellisen sydänvian tai rytmihäiriön diagnoosi, hoitaa mahdollisuuksien mukaan sikiökauden rytmihäiriöitä, osallistua muuhun epämuodostumadiagnostiikkaan, antaa neuvonta perheille sekä suunnitella syntyvän vauvan kardiologinen hoito”, Pitkänen-Argillander sanoo.  

Vaikka kaikkia sydänvikoja ei voidakaan täysin korjata, mahdollisimman varhain saatu diagnoosi antaa vanhemmille aikaa sopeutua ja mahdollisuuden osallistua hoitopäätöksiin. Vastaanottokäyntien aikana varataan aikaa keskustelulle ja tarvittaessa tarjotaan tukea perheelle myös jälkikäteen.  

Hoitoketju toimii vuoden jokaisena päivänä 

Tarkka diagnoosi auttaa oikean synnytyspaikan valinnassa, sillä syntyvän vauvan kuljettaminen on turvallisinta äidin kohdussa. Ennen synnytystä äiti tutkitaan vielä Sikiölääketieteen keskuksessa, jossa arvioidaan muun muassa sikiön hyvinvointi, mahdolliset muut sikiölöydökset sekä synnytyksen tilanne. Sikiön sydänpulmia hoidettaessa äitiä hoitavan synnytyslääkärin, neonatologin ja lasten tehohoitolääkärin sujuva yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. 

Lapsen ensimmäinen sydänleikkaus tehdään usein noin seitsemän päivää syntymän jälkeen. 

“Sydänviat pyritään korjaamaan lapsen voinnin mukaan mahdollisimman varhain ja mahdollisimman täydellisesti muistuttamaan normaalia, ikää vastaavaa sydämen ja verenkierron tilannetta. Osalle lapsista tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ja silloin tehdään ensin vointia helpottava pienempi leikkaus ”, lastenkirurgian ylilääkäri, lasten sydänkirurgi Jukka Salminen kertoo.  

Noin 30 prosenttia sydänleikkauksista on uusintaleikkauksia, sillä usein potilaan sydänvika suunnitellaan korjattavaksi usealla eri leikkauksella. Viime vuonna Uudessa lastensairaalassa sydänleikkauskuolleisuus oli 2 prosenttia. Se on prosentin matalampi kuin keskimäärin Euroopassa. 

Teksti: Jonna Suometsä
Kuva: Ville Männikkö

Husari 4/2022

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.