Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 18.6.2021 16.34

Siltasairaalan julkisivu osana kattavaa taideohjelmaa

Asiasanat:
  • Siltasairaala

HUSin uuteen, Helsingin Meilahteen vuonna 2022 valmistuvaan Siltasairaalaan toteutetaan vaikuttava taiteen esillepano. Taideohjelman ensimmäinen teos on jo nähtävillä rakenteilla olevan sairaalan julkisivussa.

HUSin vuonna 2022 valmistuvaan Siltasairaalaan toteutetaan taideohjelman mukaisesti tilattuja teoksia.

Siltasairaalalle on laadittu oma taideohjelma, jonka mukaisesti sairaalaan tilataan varta vasten suunniteltuja ja toteutettuja taideteoksia. Taideohjelman lähtökohtana on taiteellisesti korkeatasoinen ja monimuotoinen kokonaisuus, joka sisältää eri materiaalein ja välinein toteutettuja nykytaideteoksia. Teokset integroidaan osaksi rakennuksen arkkitehtuuria ja tilojen käyttöä.

Taideohjelman toteuttamiseen on luotu oma toimintamalli taiteilija- ja teosvalintoihin sekä monivaiheiseen valmistelu- ja päätösprosessiin. Taiteen suunnittelua, kokoamista ja tuottamista konsultoi taidekuraattori.

”Siltasairaalan taideohjelmassa keskitytään erityisesti sairaalan yhteisiin avoimiin tiloihin, kuten auloihin ja odotustiloihin, joita käyttävät niin potilaat ja omaiset kuin henkilökunta ja opiskelijatkin. Taidetta voi kohdata myös yksityisemmissä tiloissa, kuten potilashuoneissa ja hiljentymishuoneissa. Lisäksi teoksiin voi syventyä vaikkapa omalla puhelimella virtuaalisessa teosarkistossa”, kertoo Siltasairaalan taideohjelman kuraattori Taru Elfving.

HUSissa taide kuuluu nykyaikaiseen sairaalarakentamiseen. Se toimii yhtenä keinona kehittää hoitoympäristöä terveyttä edistäväksi ja potilaan voimavaroja tukevaksi. Taiteella on merkitys viihtymiselle ja hyvinvoinnille ja se tukee tiloissa tapahtuvia kohtaamisia.

Teemana Helsingin elävä kaupunkiympäristö

Yhdistävänä teemana Siltasairaalan taideohjelmassa on Helsingin kantakaupungin elävä ympäristö, joka toimii lähtökohtana kaikelle sairaalaan tilatulle taiteelle. Taideteokset viittaavat muun muassa Helsingin kulttuurihistoriaan, arkkitehtuuriin ja kaupunkiluontoon sekä nostavat esiin yhteisöllisyyttä ja arjen merkityksellisiä eleitä ja elementtejä. Kokonaisuuden suunnittelussa huomioidaan sekä tämän päivän että tulevaisuuden kaupunkilaiset.

Ohjaavina periaatteina taideohjelmassa ovat HUSin arvot: kohtaaminen, edelläkävijyys ja yhdenvertaisuus. Tärkeään rooliin on nostettu myös kestävyys. Teostuotannoissa korostetaan ekologisuutta, paikallisia tuotantoja, pitkäikäisiä materiaaleja, sairaalan toimintaa tukevia taiteellisia ja tilallisia ratkaisuja, sekä sisällöllistä syvyyttä ja merkityksellisyyttä sairaalan eri käyttäjille.

Ensimmäinen taideteos nähtävillä sairaalan julkisivussa

Siltasairaalan taideohjelman ensimmäinen tilausteos on julkisivuun toteutettu, kuvataiteilija Sari Palosaaren teos Huokoinen raja. Teos on keraamisesti painettu printtikuvio julkisivun lasiosissa. Osittain läpäisevän tekstuurin aiheena on veden pinta, joka viittaa Helsingin kantakaupunkia rajaaviin meren rantaviivoihin.

Julkisivuteos on osa Palosaaren viisiosaista kokonaisuutta nimeltään Kehoja arkkitehtuurin väleissä, jonka osat sijoittuvat Siltasairaalan rakennusosien julkisivuun sekä sisätilaan. Teoskokonaisuudessa virittäydytään osaksi kaupunkiympäristöä tarkastellen sitä elettynä tilana ja kehollisena kokemuksena.

Siltasairaalaan toteutetaan noin kymmenen teoskokonaisuutta eri taiteilijoilta. Muut valmistelussa olevat tilausteokset julkistetaan tuotantojen edetessä. Siltasairaalan teokset voi nähdä paikan päällä vuoden 2023 alkupuolella, kun sairaalan toiminta käynnistyy.

HUSilla on useita rakennushankkeita, joissa taide huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. HUSin taidekokoelmaa ylläpitää vuonna 2013 toimintansa aloittanut taidetoimikunta, joka hankkii ja sijoittaa taideteoksia sairaaloihin, vuokrakohteisiin ja muihin HUSin tiloihin. Vuosittaiset määrärahat taiteelle määrittää HUSin hallitus.

Lue lisää Sari Palosaaren teoskokonaisuudesta

Lisää kuvia STT Infossa julkaistussa mediatiedotteessa 
  

 

Lisätietoja medialle:

HUSin mediapalvelun yhteystiedot

 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.