Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.3.2021 07.56

Naistenklinikan gynekologisten syöpäleikkausten jono saatiin lyhennettyä, mutta huolta tuo hoitoon hakeutuvien määrän väheneminen

Asiasanat:
  • Naistenklinikka
  • gynekologiset syövät
  • gynekologia

HUSin Naistenklinikka sai purettua loppusyksystä ja alkuvuodesta koronavirusepidemian vuoksi syntynyttä gynekologisten syöpien leikkausjonoa. Lähetteiden määrän väheneminen helmikuussa herättää huolta siitä, hakeutuvatko gynekologiseen syöpään viittaavista oireista kärsivät hoitoon tarvittavassa määrin.

Lahetteesta 2-3-viikon sisällä leikattujen gynekologisten syöpien osuus Naistenklinikalla, helmi-marraskuu 2020-21

Kuvassa osuudet marras–helmikuun aikana gynekologista syöpäleikkausta odottaneista asiakkaista (%), joiden syöpä on leikattu alle kahden tai alle kolmen viikon sisällä leikkauslähetteen saapumisesta.

Viime keväänä koronavirusepidemian ensimmäisessä aallossa lähetteiden määrä gynekologisten syöpien leikkauksiin Naistenklinikalle laski. Tällöin ihmiset eivät välttämättä hakeutuneet hoitoon entiseen malliin.  Lähetteiden määrässä näkyi selvää nousua syksyn aikana.

”Syksyllä vaikutti myös siltä, että leikkaamissamme syövissä oli enemmän laajalle levinneitä tapauksia. Emme myöskään pysyneet kaikissa tapauksissa alle neljän viikon takarajassa lähetteestä leikkaukseen”, HUSin naistentautien leikkauslinjan vs. osastonylilääkäri Anna Kanerva Naistenklinikalta kertoo.

Naistenklinikan tavoiteaika lähetteestä gynekologisen syövän leikkaukseen on 2–3 viikkoa. Keväällä kertynyttä hoitovelkaa ja jonoa alettiin purkaa joulukuussa muun muassa viikonloppuna tehtävillä leikkauksilla. Helmikuussa jonoja saatiin purettua niin, että jo 85 % potilaista pääsi leikkaukseen alle kolmen viikon sisällä.

”Jonon lyhentyminen on tietysti hyvä asia. Alkuvuodesta meille on kuitenkin jälleen syntynyt vaikutelma lähetteiden vähentymisestä. Kun lähetteiden määrä jojoilee näin, voi kyse olla siitä, etteivät oireista kärsivät hakeudu ajoissa hoitoon.”

1900 sairastuu vuosittain gynekologiseen syöpään – hakeudu hoitoon matalalla kynnyksellä

Gynekologisiin syöpiin kuten kohdunrunkosyöpään, munasarjasyöpään ja ulkosynnytinsyöpään sairastuu vuosittain liki 1900 suomalaista.  Anna Kanervan mukaan lääkärin vastaanotolle kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä kaikissa niissä oireissa, jotka voisivat viitata näihin syöpiin. Todennäköisyys sairastua yleistyy naisen ikääntyessä.

”Oireita voivat olla esimerkiksi vatsakipu ja turvotus, verinen vuoto, virtsaamisen tihentyminen, suolen toiminnan äkilliset muutokset, poikkeava laihtuminen tai väsyminen. Ennuste on parempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa syöpä havaitaan.”

Vuonna 2020 HUSin Naistenklinikalla leikattiin noin 900 gynekologista syöpää tai syöpäepäilyä. Naistenklinikalla leikataan vuosittain noin 200 todennettua kohdunrunkosyöpää, 100–120 munasarjan, munanjohtimen ja vatsakalvon syöpää, 25–35 kohdunkaulansyöpää ja 25–40 ulkosynnytinsyöpää. Määrittelemättömiä gynekologisia syöpiä leikataan vuosittain 35–40.

Tästä Terveyskylän Naistalon Gynekologiset syövät -sivulle

Lisätietoja:

Vs. osastonylilääkäri Anna Kanerva
HUS Naistentaudit ja synnytykset, naistentautien leikkauslinja ja gynekologinen onkologia

Ylilääkäri, linjajohtaja, professori Tomi Mikkola
HUS Naistentaudit ja synnytykset, naistentautien leikkauslinja

etunimi.sukunimi@hus.fi

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.