Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 16.7.2019 14.24

Maailman ensimmäinen sairaala-alueelle sijoitettava neutronikiihdytin avaa uusia hoitomahdollisuuksia ja vahvistaa Suomen asemaa kansainvälisessä syöpätutkimuksessa

Asiasanat:
  • syöpä
  • Syöpäkeskus
  • syövän hoito

Maailman ensimmäisen sairaala-alueelle sijoitettavan boorineutronikaappaushoitoon (BNCT) soveltuvan neutronikiihdyttimen testaus on meneillään ja käyttöönotto lähestyy HUS Syöpäkeskuksessa.

​Innovatiivinen hoitomuoto tulee auttamaan ensimmäisenä paikallisesti edenneiden uusiutuneiden pään ja kaulan alueen syöpien hoidossa. BNCT-hoito tullee hyödyttämään myös muiden syöpien hoidossa ja ensimmäisen laitteen myötä hoitomuodon kehitys- ja tutkimustyö tulee alkuun keskittymään Suomeen.

Syöpä on sairaus, johon sairastuu joka kolmas suomalainen. Tällä hetkellä noin kaksi kolmesta syöpään sairastuneesta paranee, ja tulevaisuudessa uusien aiempaa yksilöllisempien hoitomuotojen avulla yhä useammalle löytyy tehokkaita hoitoja.

Vuonna 2020 HUS Syöpäkeskuksessa käynnistyvät ensimmäiset tutkimushoidot boorineutronikaappaushoitoon erityisen hyvin soveltuvalla neutronikiihdyttimellä. Tieteellisen tutkimusohjelman tavoitteena on kehittää hoitomuotoa myös muihin syöpiin kuin pään- ja kaulan alueen syöpiin, joiden hoidossa tulokset olivat erittäin lupaavia, kun hoitomuotoa tutkittiin aiemmin 2000-luvulla Otaniemessä sijainneen ydinreaktorin tuottamalla neutronisäteilyllä. 

BNCT-laite vahvistaa Suomen asemaa syövän hoidon pioneerina

BNCT-hoidolla on monia etuja muihin sädehoidon teknologioihin verrattuna. Hoitoa pystytään sädehoitokentän fysikaalisen kohdentamisen lisäksi kohdentamaan boorin avulla myös biologisesti, jolloin ympäröivän terveen kudoksen saama annos on pienempi. Boorin kantaja-aineita räätälöimällä, pyritään booria toimittamaan yhä tarkemmin vain syöpäsoluihin. BNCT-hoidossa tapahtuvan boorin ja neutronin kohtaamisen seurauksena syntyvä ydinreaktio on niin voimakas, että hoitokertoja tarvitaan vain yksi tai kaksi. BNCT-hoitoon voidaan lisäksi yhdistää erilaisia lääkehoitoja tai tavanomaista sädehoitoa.

”BNCT-hoitojen aloittaminen vahvistaa HUS Syöpäkeskuksen asemaa kansainvälisesti merkittävänä syövän hoidon tutkimus- ja kehittämiskeskuksena.  Samalla HUSista tulee myös edelläkävijä BNCT-hoitomuodon tutkimuksessa ja kehityksessä, jonka myötä Suomeen ohjautunee jatkossa myös lisää kansainvälistä tiederahoitusta ja potilaita”, HUS Syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri Johanna Mattson kertoo.

Hanke on monen toimijan yhteinen ponnistus

Uutta neutronikiihdytintä testataan parhaillaan tiiviissä yhteistyössä yhdysvaltalaisen laitevalmistajan Neutron Therapeuticsin kanssa. HUS on rakennuttanut tilat ja toteuttaa hoidot, Neutron Therapeutics on toimittanut sädehoitolaitteen ja vastaa laitteen kehittämisestä ja ylläpidosta.

Yhdysvaltalaisen Neutron Therapeuticsin kehittämän ensimmäisen neutronikiihdyttimen sijoittuminen Suomeen on ollut monen vuoden pitkäjänteisen ja laajan yhteistyön tulos.

”Ilman professori Heikki Joensuun tutkimusryhmän uraa uurtavaa akateemista tieteellistä työtä BNCT-hoidoista ja HUSin ja Suomen mainetta luotettavana yhteistyökumppanina, ei tämä laite olisi päätynyt juuri Suomeen”, HUS Syöpäkeskuksen ylifyysikko, professori Mikko Tenhunen toteaa. 

”Terveyshyötyjen lisäksi alalla on vahva viennin ja kasvun potentiaali, Terveysteknologian viennin arvo on viimeisen 20 vuoden aikana viisinkertaistunut, ja ala on edelleen yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista Suomessa., Neutron Therapeutics Finlandin toimitusjohtaja Erkki Tenhunen kuvaa tilannetta.

Innovaatiot esillä myös Porin SuomiAreenassa 15.-19.7.

Tulevaisuuden syöpähoidot ovat tämän päivän tutkimusta. Syövän voittamiseksi tarvitaan niin huippuluokan perustutkimusta kuin kliinisiä hoitokokeiluja uusilla menetelmillä ja lääkeaineilla.

Terveysteknologian ja tekoälyn avulla pystytään saavuttamaan aiemmin mahdottomina pidettyjä tavoitteita nopeammin.

Syövänhoidon innovaatioista keskustellaan myös SuomiAreenassa. Miksi Suomi menestyy? Innovaatiot luovat syövänhoidon tulevaisuuden -paneelikeskustelu järjestetään tiistaina 16.7. klo 14.30-15.30 Puuvillan kauppakeskuksessa (Siltapuistokatu 14). Lavalla keskustellaan niin BNCT-hoitomuodosta, syövän uusista lääkehoidoista, FinnGen-tutkimusalustasta kuin muista syövänhoidon tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.