Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 17.2.2023 08.50

Levinneen melanooman hoitoon uusi lääke

Asiasanat:
  • lääketieteellinen tutkimus
  • syöpätutkimukset
  • melanooma

Suomalaistutkimus selvitti uuden syöpälääkkeen relatlimabin vaikutusta puolustusjärjestelmään melanoomapotilailla. Uusi lääkehoito tuo vaikutustapansa vuoksi kokonaan uuden hoitovaihtoehdon aiempien hoitojen rinnalle.

Cancer treatment illustration

Kuva: Matti Ahlgren/Aalto yliopisto

Melanooma on ihosyövän vaarallisin muoto. Levinneen melanooman yhtenä hoitomallina on ollut valjastaa puolustusjärjestelmän T-solut syövän kimppuun niitä tehostavilla vasta-aineilla. Puolustusjärjestelmää aktivoivien hoitojen ongelma ovat kuitenkin erot potilasryhmien välillä: vaikka osa potilaista parantuu taudistaan täysin, noin puolet potilaista ei hyödy hoidosta lainkaan.

”Aiemmassa tutkimuksessamme katsoimme T-soluja kehittämällämme tekoälymallillamme. Se osoitti, että puolustusjärjestelmää aktivoivista hoidosta hyötymättömillä potilailla ei ole oikeanlaisia melanoomaa vastaan hyökkääviä T-soluja. Potilailla tulisi hyödyntää muitakin puolustusjärjestelmän osia kuin T-soluja”, kertoo lääkäri ja väitöskirjatutkija Jani Huuhtanen Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta.

Varhaisvaiheen tutkimuksella uusi hoitomuoto nopeasti käyttöön

Uusia puolustusjärjestelmää tehostavia lääkkeitä etsitään jatkuvasti. Varhaisvaiheen lääkehoitotutkimus, johon osallistui myös HUSin Syöpäkeskuksen potilaita, johti vuonna 2022 Yhdysvalloissa uuden syöpälääkkeen relatlimabin hyväksymiseen yhdessä nivolumabin kanssa levineen melanooman hoitoon.

Tutkimukseen osallistui levinnyttä melanoomaa sairastavia potilaita, joilla tauti oli vasta todettu ja potilaita, jotka eivät aiemmasta puolustusjärjestelmää tehostavasta hoidosta olleet hyötyneet. Potilaista noin puolet saivat hyvän hoitovasteen.

”Tällaiset varhaisvaiheen tutkimukset ovat keskeinen mahdollisuus uusien hoitomuotojen saamiseksi potilaiden käyttöön nopeammin”, toteaa Kliinisen lääketutkimusyksikön ylilääkäri Katriina Peltola HUSin Syöpäkeskuksesta.

Ero löytyi luonnollisista tappajasoluista

Tutkimuksen löydös oli yllättävä. Suurin ero potilasryhmien välillä ei löytynytkään T-soluissa, vaan niin kutsutuissa luonnollisissa tappajasoluissa eli NK-soluissa (natural killer cell).

”NK-solujen tehtävänä on auttaa erityisesti silloin, kun vieraat taudinaiheuttajat tai tässä tapauksessa syöpäsolut yrittävät piiloutua T-soluilta esimerkiksi piilottamalla pinta-antigeenit, joita T-solut tunnistavat. NK-solujen rooli syöpien hoidossa tulee korostumaan tulevina vuosina, kertoo osastonylilääkäri, translationaalisen immunologian tutkimusohjelman johtaja Satu Mustjoki HUSista ja Helsingin yliopistosta.

Taustalla monipuoliset tutkimusmenetelmät

Kun uuden lääkeaineen vaikutuksia ei tiedetä, tutkimus tulee tehdä ilman alkuolettamuksia. ”Tämän vuoksi profiloimme aineistoa käyttäen viimeisimpien yksisolugeenisekvsensointitekniikoiden lisäksi perinteisempiä mittaustapoja, joiden tulokset yhdistimme potilaiden kliiniseen tilaan”, kertoo laskennallisen biologian ja koneoppimisen professori Harri Lähdesmäki Aalto-yliopistosta.

“Keräsimme kansainvälisesti uniikin aineiston, josta pystyimme systemaattisesti seuraamaan jokaisen potilaan puolustusjärjestelmää hoidon aikana”, kertoo väitöskirjatutkija Henna Kasanen Helsingin yliopistosta.

 

Suomalaistutkimus, joka selvitti uuden syöpälääkkeen relatlimabin vaikutusta puolustusjärjestelmään, on julkaistu arvostetussa The Journal of Clinical Investigation -julkaisusarjassa.

Tutkimusta rahoittivat Euroopan tutkimusneuvosto (ERC), Suomen Akatemia, Syöpäsäätiö sekä Sigrid Juseliuksen ja Gyllenbergin säätiöt. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa iCAN Digital Precision Cancer Medicine -lippulaivahankketta.

Lue lisää alan tutkimuksesta Hematology Research Unit Helsingin verkkosivuilta.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.