Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 12.4.2022 15.03

Lasten teho-osaston suojelutyötä ei ole käytetty kiireettömien leikkausten toteuttamiseen

Asiasanat:
  • Uusi lastensairaala
  • lasten teho-osasto
  • lasten tehohoito

Uuden lastensairaalan teho-osastolla on hoitajajärjestöjen lakon aikana hoidettu päivystyksellistä ja kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita. Jonosta on hoidettu potilaita, jotka ovat tarvinneet sydänleikkauksen kiireellisesti.  

Toteutunut hoitohenkilöstön määrä lasten teho-osastolla.

Ylen uutinen lasten teho-osaston toiminnasta lakon aikana on virheellinen.

Uudessa lastensairaalassa lasten teho-osaston pitkäkestoisen henkilöstövajeen vuoksi sydänleikkausjonon tilanne on ollut pitkään vaikea ja erittäin kiireellisesti leikkausta odottavia potilaita on jonossa aikaisempaa enemmän. Lasten teho-osastolla työvuoroihin suunnitellaan vähintään yhdeksän hoitajaa, mutta ennen lakkoa henkilöstömäärä jäi usein pienemmäksi mm. sairauspoissaolojen vuoksi.  

Hoitajajärjestöjen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan lasten teho-osastolle saa myös lakon aikana kutsua suojelutyöhön jokaiseen vuoroon yhdeksän hoitajaa. Hoitajia on ollut hieman yli puolessa työvuoroista paikalla sovittu määrä, matalin vuorovahvuus on ollut kuusi hoitajaa.  

”Teho-osaston toiminta on ollut tasaisempaa lakon aikana. Lakkoa edeltävä ja päivittäin voimakkaasti vaihteleva hoitajatilanne työvuoroissa ei ole ollut normaali, vaan koko sairaalan toimintavarmuuden kannalta merkittävä riskitekijä”, sanoo toimialajohtaja Jari Petäjä. 

Sydänleikkausjonossa 15 kiireellistä leikkausta tarvitsevaa potilasta 

Tällä hetkellä sydänleikkausjonossa on noin 100 lapsipotilasta, joista erittäin kiireellisesti leikkausta tarvitsevia potilaita on noin 15. Suuria sydänleikkauksia pystytään tekemään arkipäivisin yksi. Kiireellistä hoitoa tarvitsevien potilaiden leikkaukset saadaan teoreettisesti tehtyä kolmessa viikossa, ellei osasto kuormitu päivystyksellistä hoitoa tarvitsevista potilaista. Vaikean jonotilanteen vuoksi uusia kiireellisesti sydänleikkausta tarvitsevia potilaita tulee koko ajan lisää. Lisäksi myös ECMO-potilaiden määrä voi lisääntyä teho-osastolla.  

”Meillä on jatkuvasti päivittyvä tieto siitä, ketkä potilaistamme pitää leikata heti, kolmen päivän ja seitsemän päivän kuluessa. Suojelutyötä ei ole käytetty kiireettömien leikkausta toteuttamiseen, vaan olemme leikanneet ne potilaat, jotka tarvitsevat kiireellistä leikkaushoitoa”, Petäjä sanoo. 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.