Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 25.11.2021 16.54

Laaja maskisuositus ja etätyösuositus koko Uudellemaalle

Asiasanat:
  • korona
  • maskisuositus

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä päätti maskisuosituksesta kaikille yli 12 vuotta täyttäneille rokotussuojasta riippumatta. Lisäksi alueelle annettiin etätyösuositus. Suositukset ovat voimassa 16.1.2022 asti.

Maskin käyttöä suositellaan kaikissa julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa oleskelee muita ihmisiä. Maskin käyttöä suositellaan myös oppilaitoksissa kuudennesta luokasta lähtien. Yksityisten toimijoiden suositellaan edellyttävän maskin käyttöä henkilökunnalta sekä asiakkailta esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, kaupoissa, julkisissa liikennevälineissä ja muissa asiakastiloissa.

Työnantajia suositellaan järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käyttöön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Työpaikoilla ruokailuja sekä kahvitaukoja tulee porrastaa ja lähitapaamisten tarpeellisuutta on syytä arvioida huolellisesti.

Koordinaatioryhmässä nähtiin tarpeelliseksi rajoittaa lisää Uudenmaan kuntien alueella järjestettäviä yleisötilaisuuksia. Asian pikainen valmistelu on käynnistetty.

Katso tästä kaikki Uudenmaan alueelliset suositukset ja rajoitukset.

Lisätietoja medialle:
HUSin mediapalvelun yhteystiedot

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.