Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 27.5.2021 14.03

Kun koti on kaukana

Asiasanat:
  • Husari
  • Uusi lastensairaala

Ronald McDonald Talo Meilahdessa tarjoaa Uudessa lastensairaalassa hoidossa olevien potilaiden perheille kodinomaisen majoituksen. Koko perhe pääsee lähelle sairasta lasta.

Ronald McDonald Talo Meilahti

Leena Lehtovaara, Johanna Huhtariihi ja Petra Marjamaa kertovat, että Talon käyttöaste on normaalioloissa noin 80 prosenttia. Korona-aikana on ollut hiljaisempaa.

Kävelyetäisyydellä Uudesta lastensairaalasta oleva Ronald McDonald Talo on tarjonnut majoitusta perheille jo lähes 20 vuoden ajan. Vuosien aikana Talossa on yöpynyt yli 8 000 perhettä. Osa perheistä viipyy päiviä, toiset viikkoja ja jotkut jopa kuukausia. 

Uuden lastensairaalan vuodeosastolla hoidettavista potilaista noin kolmasosa tulee Uudenmaan ulkopuolelta. Sairaalassa hoidetaan monia sellaisia sairauksia, joita muualla Suomessa ei hoideta. Esimerkiksi kaikki lasten sydänleikkaukset ja elinsiirrot tehdään Uudessa lastensairaalassa. Vuosittain leikataan hieman alle 300 sydänpotilasta.

”Olemme perheille paljon enemmän kuin pelkkä majoituspaikka. Huolehdimme aidosti koko perheestä ja meille parasta palautetta on se, kun luonamme vierailleet perheet haluavat tulla uudestaan luoksemme” sanoo House Manager Leena Lehtovaara.

Taloihin mahtuu majoittumaan 14 perhettä. Jokaisella perheellä on oma huone ja kylpyhuone. Yhteisissä tiloissa, kuten keittiöissä ja olohuoneissa, perheet voivat tavata toisiaan ja viettää halutessaan aikaa yhdessä. Myös Talon vehreät pihat tarjoavat mahdollisuuden yhteiseen ulkoiluun ja sisarusten leikkiin. Talolla onkin solmittu elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Tiivis yhteistyö sairaalan kanssa

Kaikki perheet tulevat Ronald McDonald Taloon hoitohenkilökunnan ohjaamina. Sairaalan kautta potilasperheille tarjotaan yöpymisvaihtoehdoiksi potilashotellia, jossa voi yöpyä yhden yön, Lastenklinikoiden Kummien alennukseen oikeuttavia hotelliseteleitä tai yöpymistä Ronald McDonald Talossa. 

Uudessa lastensairaalassa lapsella on mahdollisuus vanhemman läsnäoloon koko sairaalajakson ajan. Tämä lisää tutkitusti lapsen ja perheen hyvinvointia ja tuo lapselle turvaa. Yksi vanhempi on voinut yöpyä sairaalassa lapsen kanssa myös korona-aikana, mutta sisarusten vierailut ovat olleet kiellettyjä. 

”Lapsi tarvitsee vanhempiaan eniten sairauden hetkellä. On upeaa, että lähellä sairaalaa on perheille tällainen majoitusvaihtoehto. Se on tärkeää myös kokonaisvaltaisen potilaskokemuksen kannalta. Monen perheen koti on kaukana,” kertoo RML:n hallitukseen kuuluva ylihoitaja Petra Marjamaa HUSin Lasten ja nuorten sairauksista. 

Toiminta rahoitetaan lahjoitusvaroin 

Talon taustalla toimii Ronald McDonald Lastentalosäätiö (RML), jonkatavoitteena on kerätä varoja ja ylläpitää Talon toimintaa yhteistyökumppaneiden tukemana. Julkista tukea Talo ei saa. McDonald´s-yrittäjät ovat suurin yksittäinen yritystukija. Heidän tukensa kattaa vuosittain noin 20–25 prosenttia kuluista. Loput katetaan perheiden omavastuuosuuksilla, Kela-korvauksilla sekä muiden yritysten ja yksityisten lahjoituksilla.

”Tavoitteenamme on pitää majoituskustannukset perheille mahdollisimman alhaisina, jotta perheiden on mahdollista olla myös pitkien sairaalajaksojen aikana lähellä lastaan”, säätiön toiminnanjohtaja Johanna Huhtariihi kertoo.

”Matkalla Uuteen lastensairaalaan saimme tiedon, että meille on huone varattuna Mäkkitalolta. Talo oli turvapaikkamme seuraavat kolme viikkoa. Talolla saimme viettää suht’ normaalia elämää potilaan isoveljen kanssa aina, kun emme olleet sairaalassa. Lohduttavaa oli, että 2,5-vuotiaan sisaruksen elämä ei horjunut ihan niin paljon, kun meidän vanhempien. Taloa meidän perheemme muistaa aina lämmöllä, siellä on hyvä olla ja tunnelma muiden asukkaiden kanssa aina kiva. Kaikki menevät omia menojaan päivisin, mutta iltaisin on moneen kertaan juteltu muiden asukkaiden kanssa iltapalalla ja jaettu ne suurimmat surut.”
Paavolan perhe

Tutustu Ronald McDonald Taloon.

Teksti: Jonna Suometsä
Kuvat: Ville Männikkö

Husari 2/2021