Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 5.2.2021 15.06

Koronavirustartuntojen määrä taas kasvussa – koronapotilaiden tehohoito vaatii erityisosaamista

Asiasanat:
  • koronavirus
  • medialle

Koronaviruspotilaiden määrä HUSin sairaaloissa on toistaiseksi ollut suhteellisen vakaa.

Kuvituskuva

Koronavirustartuntojen määrä on jälleen kasvussa HUSin alueella. Tartunnat painottuvat alle 70-vuotiaisiin.

Koronavirusepidemia on koetellut erityisesti Uuttamaata. Pääkaupunkiseudulla tartuntojen määrä on painottunut koko epidemia-ajan tietyille alueille, esimerkiksi Itä-Helsinkiin, radan varteen ja keskiseen Espooseen.

”Erityisesti vanhemman väestön ja riskiryhmiin kuuluvien tulee noudattaa erityistä huolellisuutta näillä riskialueilla”, sanoi HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen 5.2. järjestetyssä HUSin koronavirusinfossa.

HUSin sairaaloissa vuode-ja teho-osastoilla hoidettujen koronapotilaiden määrä on ollut suhteellisen vakaa joulukuun alusta saakka. Marraskuussa voimaan tulleet rajoitukset auttoivat pysäyttämään potilasmäärän kasvua.

Tiimityötä koronapotilaiden tehohoidossa

Koronaviruspotilaiden tehohoito edellyttää erityisosaamista sekä tehohoitolääkärien ja –hoitajien ja muiden ammattilaisten tiivistä yhteistyötä, kertoi Meilahden sairaalan teho-osaston sairaanhoitaja Tiina Vilén.

Pääsääntöisesti yksi hoitaja vastaa yhdestä tehohoitopotilaasta tarkkaillen jatkuvasti potilaan elintoimintoja.

”Tavoitteena on potilaan kriittisten elintoimintojen ylläpito ja päämääränä potilaan toimintakyvyn palauttaminen”, Vilén kertoo.

Koronaviruspotilaiden hoitojaksot ovat pitkiä. Pääsääntöinen tukihoito on hengityskonehoito. Asentohoidolla, kuten vatsamakuulla, parannetaan koronaviruspotilaan keuhkojen hapettumista ja tuulettumista.

”Potilaan kääntäminen suunnitellaan tarkkaan etukäteen ja apuna käytetään tarkistuslistaa. Kääntö on tarkkaa tiimityötä, jossa on mukana 5 - 7 hoitajaa ja lääkäri”, Vilén kertoi teho-osaston arjen työstä.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.