Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 14.10.2021 10.31

Koronaviruspotilaat hyötyvät veren hyytymistä vähentävästä lääkityksestä

Asiasanat:
  • korona
  • koronavirus

Hiljattain Lancetissa julkaistu tutkimus (1) osoittaa, että veren hyytymistä vähentävä antikoagulaatiohoito vähentää sairaalaan joutumisen ja kuoleman riskiä koronaviruspotilailla. HUSin alueella koronaviruspotilaiden hoidossa hepariinia on käytetty jo huhtikuusta 2020 alkaen.

”Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan koronaviruspotilailla, joilla oli antikoagulaatiohoito meneillään tartunnan toteamisen aikaan, riski joutua sairaalaan oli 43 prosenttia pienempi kuin muilla koronaviruspotilailla. Niillä potilailla, joilla ei aloitettu sairaalassa antikoagulaatiohoitoa tai jatkettu antikoagulaatiota koronavirustartunnan aikana kotihoidossa, kuoleman riski kasvoi”, kertoo osastonylilääkäri, professori Riitta Lassila. Vastaavia tuloksia on saatu tehostetusta hepariinihoidosta sairaalapotilailla ennen tehohoitoon joutumista myös kahdessa satunnaistetussa tutkimuksessa (ATTACC ym. ja the RAPID Trial) ja italialaisessa CORIST-selvityksessä (2-4).

HUSissa aloitettiin osastohoidossa olevien koronaviruspotilaiden hoito pienimolekyylisellä hepariinilla huhtikuussa 2020. Hepariinin käyttöä laajennettiin vuodenvaihteessa 2020–21, jolloin myös kotihoidossa olevien koronaviruspotilaiden hoito hepariinilla aloitettiin yhteistyössä HUSin alueen kuntien kanssa. ”Kotihoidossa hepariinihoitoa on annettu raskaana oleville, yli 60-vuotiaille ja sellaisille yli 40-vuotiaille, joilla on yleisoireita ja jotka ovat pääosin vuodelevossa sekä henkilöille, joilla on muita veritukoksen riskitekijöitä”, kertoo Lassila.

”Lancetissa julkaistu tutkimus vahvistaa käsitystämme siitä, että hoitolinjamme on ollut oikeaan osunut. Olemme tekemässä myös omaa selvitystä aiheesta, mutta valitettavasti emme ole vielä päässeet tekemään rekisterirajapinnan ylittävää tutkimusta, koska odotamme edelleen viranomaislupaa hankkeelle”, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

Riskiryhmiin kuuluvien koronavirustestaus kahden rokotteen jälkeen edelleen tarpeen

HUSin alueella suositellaan, että kahden rokoteannoksen jälkeenkin hakeudutaan koronavirustestiin, jos henkilö on raskaana tai kuuluu koronavirusinfektion vakavaan riskiryhmään iän (yli 60 vuotta), sairauden tai lääkityksen takia. ”Tämä suositus kahteen kertaan rokotettujen testaamisesta liittyy juuri tähän veren hyytymisriskiä alentavan lääkityksen aloitukseen. Jotta voimme aloittaa veren hyytymistä vähentävän lääkityksen, tulee näihin ryhmiin kuuluvien hakeutua koronavirustestiin aina oireiden ilmaannuttua”, sanoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Linkit tiedotteessa mainittuihin tutkimuksiin:

1) https://www.thelancet.com/journals/eclinm/article/PIIS2589-5370(21)00419-3/fulltext

2) ATTAC-ACTIV 4 ja REMAP-CAP https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa2105911

3) RAPID Trial https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33412596/

4) CORIST https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.07.08.21259351v2

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.