Koronavirusnäytteenottopisteisiin muutoksia 1.1.2022 alkaen
Asiasanat:HUS on kilpailuttanut koronavirusnäytteenoton vuodelle 2022. Muutokset koronavirusnäytteenottopisteisiin koskevat etenkin pääkaupunkiseutua.
Kilpailutuksen voitti pääkaupunkiseudulla Terveystalo ja Uudellamaalla 9Lives. Palveluntuottajat vastaavat keskimäärin 5000 näytteenotosta vuorokaudessa. HUS Diagnostiikkakeskus tuottaa lisäksi näytteenottopalveluja omissa toimipisteissään.
”Muutoksiin voi liittyä erilaisia käytännön ongelmia ja näytteenottoon voi tulla aiempaa enemmän jonoja. Teemme kovasti töitä, että siirto olisi sujuva”, kertoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.
Ajanvaraus pysyy ennallaan, vaikka koronanäytteenottopisteiden määrään tulee useita muutoksia. Näytteenottoverkoston harvetessa pyritään varmistamaan, että alueellinen kattavuus kuitenkin säilyy riittävänä.
”Suunnittelemme koronanäytteenottopaikat yhteistyössä HUSin kanssa. Ne järjestetään mahdollisimman keskeisille paikoille, jotta näytteenottoon on jatkossakin helppo tulla”, sanoo julkisten palveluiden liiketoimintajohtaja Ville Salmi Terveystalosta.
Uudenmaan asukkaat voivat itse varata ajan koronavirusnäytteenottoon Koronabotissa: koronabotti.hus.fi.
Lisätietoja medialle: