Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 23.7.2021 12.43

Koko HUS-alue koronakoordinaatioryhmän päätöksellä kiihtymisvaiheeseen

Asiasanat:
  • korona

Uudenmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän päätöksellä Länsi-Uusimaa ja sitä kautta koko HUS-alue siirtyivät 22.7. kiihtymisvaiheeseen. Lisäksi koordinaatioryhmä esittää kokoontumisrajoitusten laajentamista koko Uudenmaan alueelle ja nykyisten kokoontumisrajoitusten jatkamista pääkaupunkiseudulla.

Koronavirustartunnat ovat nyt viidettä viikkoa kasvussa Uudellamaalla. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on huolissaan kasvavista tartuntamääristä paitsi nuorten aikuisten myös vanhempien ikäryhmien keskuudessa.

”Valtaosa tartunnoista todetaan 18-29-vuotiailla, mutta viimeisen viikon aikana on myös 30-50-vuotiaiden tartuntamäärissä ollut nousua”, sanoo HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

Myös Länsi-Uudellamaalla on näkynyt selkeää kasvua tartunnoissa, joka siirtyi koordinaatioryhmän päätöksellä kokonaisuudessaan kiihtymisvaiheeseen. Koordinaatioryhmä esittääkin Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että kokoontumisrajoituksia laajennetaan koko Uudenmaan alueelle ja pääkaupunkiseudun nykyisiä rajoituksia jatketaan.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee vahvasti, että myös yksityistilaisuuksissa noudatettaisiin kokoontumisista annettuja rajoituksia. Yli 10 hengen kokoontumisia sisätiloissa ei siten tulisi järjestää, ellei niissä voida varmistua osallistujien välillä 2 metrin turvaetäisyyden ylläpitämisestä.

Katso lisätietoa voimassa olevista kokoontumis- ja muista rajoituksista Uudenmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän verkkosivuilta.  

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.