Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 6.2.2019 09.42

Kirkon ja HUSin yhteistyöpilotti tukee dialyysipotilaita ja heidän läheisiään

Hyvinvoinnin tuki -palvelu on kirkon ja HUSin yhteistyöhanke, joka tähtää dialyysihoitoa saavien potilaiden ja heidän läheistensä kokonaisvaltaiseen auttamiseen. Pilotti käynnistyi viime vuoden loppupuolella.

​Pilotissa kolme kirkon työntekijää työskentelee yhteistyössä HUSin hoitohenkilökunnan kanssa dialyysipotilaiden ja heidän läheistensä tukena. ​HUS-alueella on vajaa 500 dialyysipotilasta. Dialyysi eli keinomunuaishoito poistaa vaikeassa munuaisten vajaatoiminnassa elimistöön kertyviä kuona-aineita ja nestettä sekä korjaa veren happamuutta.

Hanke sai alkunsa, kun kirkko otti keväällä 2018 yhteyttä HUS Vatsakeskukseen. Vatsakeskuksessa puolestaan oli havaittu kokonaisvaltaisen tuen tarve. Tavoitteena on luoda kumppanuusmalli, jossa HUS Vatsakeskus ja kirkko toimivat tiiviissä yhteistyössä.

Pilotti on käynnistynyt hyvin, HUSissa ollaan hyvin tyytyväisiä hyvinvoinnin tuen työntekijöiden työpanokseen. Palvelumalli on suunniteltu yhdessä kirkon työntekijöiden, hoitohenkilökunnan ja HUSin kokemusasiantuntijan kanssa.

”Dialyysi on elämää ylläpitävää hoitoa, ja se voi jatkua hyvin pitkään. Dialyysiä tulee tehdä säännöllisesti. Suurin osa potilaista kokee hoidon toistuvuuden ja sitovuuden ainakin ajoittain kuormittavaksi”, kertoo osastonhoitaja Ros-Marie Taponen HUS Vatsakeskuksen Dialyysiyksiköstä.

 

Johtava sairaalapappi Jussi Ollila ja Töölön kirkkoherra Hannu Ronimus kiittelevät HUSia hyvästä yhteistyöstä – moniammatilliselle työlle on kysyntää ja se on seurakuntayhtymän toimintakulttuurin muutosten mukaista. Yhteistyöpilotti tukee myös tavoitetta lähentää Yhteistä seurakuntatyötä ja paikallisseurakuntien työtä, he toteavat. Kirkkohallitus ja kirkon sairaalasielunhoito on mukana pilotissa.

”Sielunhoitotyön asiakaslähtöinen kehittäminen on tärkeää”, toteaa sielunhoidon johtava asiantuntija Virpi Sipola.

Tapaamiset järjestellään joustavasti

Potilaat voivat sopia tapaamiset joustavasti. Tavata voi esimerkiksi sairaalassa hoitokäyntien yhteydessä, Meilahden kirkolla tai potilaan kotona. Tapaamiseen voi tulla yksin tai läheisten kanssa.

Palvelu on tarkoitettu kaikille vakaumuksesta ja elämänkatsomuksesta riippumatta. Yleisiä keskustelunaiheita ovat olleet esimerkiksi uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen, arjen haasteet, ihmissuhdeasiat ja oma tai läheisten jaksaminen.

Hyvinvoinnin tuen työntekijät tukevat henkisesti, kuuntelevat ja auttavat palveluiden löytämisessä ja muissa käytännön asioissa. He voivat ohjata ja kannustaa potilaita ja läheisiä esimerkiksi vertaistuen pariin.

Hyvinvoinnin tuen työntekijät ovat pappi Paula Enckell, diakoniatyöntekijä Kirsi Jaakonaho ja nuorisotyönohjaaja Tilda Tiljander. He toivovat, että heidän luokseen olisi hyvin matala kynnys tulla juttelemaan. Tukea on tarjolla myös hoitohenkilökunnalle.

”Puhuminen auttaa. Keskustelut omasta ja läheisten hyvinvoinnista ovat merkityksellisiä. Keskusteluissa voi löytyä uusia näkökulmia elämäntilanteeseen pienten asioiden ja huomioiden kautta. Asioista ääneen puhuminen jonkun tilanteen ulkopuolisen kanssa selkeyttää ja vahvistaa”, hyvinvoinnin työntekijät pohtivat.

Työntekijöiden palkan ja toimintakulut maksaa Töölön seurakunta.

Lisätiedot:

Hyvinvoinnin tuki -työntekijät tavoittaa arkisin klo 8-16 puhelinnumerosta 050 520 5602.

Osastonhoitaja Ros-Marie Taponen, HUS Vatsakeskus, Dialyysiyksiköt, p. 050 427 9046

Johtava sairaalapappi Jussi Ollila, Helsingin seurakuntayhtymä, p. 050 380 0891

Kirkkoherra Hannu Ronimus, Töölön seurakunta, p. 050 430 1180

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.