Juuri julkaistu: Joka toinen eteisvärinää sairastava ottaa verenohennuslääkkeensä epäsäännöllisesti

Sydämen eteisvärinä lisää aivoinfarktin riskiä, ja noin joka neljännellä aivoinfarktiin sairastuneista on eteisvärinä. Verenhyytymän vaaraa vähennetään verenohennuslääkkein eli antikoagulaatiohoidolla.

Tablettimuotoisia verenohennuslääkkeitä on kahdenlaisia. Perinteistä varfariinia otetaan yleensä kerran päivässä. Sen vaikutusta seurataan säännöllisin verikokein ja annosta säädetään laboratoriotulosten mukaan joskus tiheästikin. Sen sijaan uusien, niin sanottujen suorien verenohennuslääkkeiden tehoa ei tarvitse seurata, mutta lyhytvaikutteisina niitä tulee aina ottaa säännöllisesti, joko kerran tai kaksi päivässä.

Verenohennuslääkkeillä ehkäistään aivoinfarkteja

Kumpaankin ryhmään kuuluvat verenohennuslääkkeet ovat osoittautuneet turvallisiksi ja hyviksi, kun lääkehoito toteutuu hoito-ohjeiden mukaisesti.

”Verenohennuslääkehoito on erityisen tärkeää aivoinfarktin sairastaneilla eteisvärinäpotilailla, koska uusiutumisen riski on suuri”, kertoo yleislääketieteeseen erikoistuva väitöskirjatutkija Paula Tiili Vantaan Koivukylän terveysasemalta.

Mutta miten verenohennuslääkehoito onnistuu käytännössä? Otetaanko säännöllisesti ja huolehditaanko tarvittaessa seurannasta?

HUSissa tutkittiin, miten aivoinfarktin sairastaneet eteisvärinäpotilaat kokivat verenohennuslääkehoitonsa toteutuvan. Tutkimukseen osallistuneet potilaat olivat keski-iältään 75-vuotiaita ja sairastaneet aivoinfarktin keskimäärin 21 kuukautta aiemmin.

Eteisvärinäpotilaan aivoverenkiertohäiriöihin liittyvän väitöskirjan osatutkimuksessa oli mukana 396 eteisvärinää sairastavaa vuosina 2013–2019 aivoinfarktin vuoksi sairaalahoidossa ollutta potilasta. Kaikille potilaille oli suunniteltu verenohennuslääkitys aivoinfarktin hoidon yhteydessä.

Potilaat kerättiin HUSin ja kreikkalaisen Larissan sairaalan aivohalvausrekistereistä. Potilaita haastateltiin puhelimitse. Strukturoidulla kyselyllä selvitettiin lääkehoidon onnistumista. Lisäksi kysyttiin muun muassa, miksi lääkehoito ei mahdollisesti ollut toteutunut suunnitellusti.

Hoidon toteutumisessa ei eroja lääkkeiden välillä

Tutkimuksessa selvisi, että lääkehoito toteutuu hoito-ohjeiden mukaisesti vain joka toisella. Varfariinin käyttäjistä 56 prosenttia ja suorien verenohennuslääkkeiden käyttäjistä 44 prosenttia kertoi, ettei lääkehoito toteutunut ohjeistuksen mukaisesti.

”Emme todenneet merkitsevää eroa hoidon toteutumisessa varfariinia ja suoria verenohennuslääkkeitä käyttäneiden välillä. Uusien verenohennuslääkkeiden voisi kuvitella helpottavan hoitoa. Niiden vaikutusaika on kuitenkin lyhyempi ja jos niitä ei oteta säännöllisesti, suoja tukoksia vastaan ei ole jatkuva. Varfariinin käyttöön liittyvä säännöllinen seuranta voi osalla potilaista jopa tukea lääkehoidon toteutumista”, Paula Tiili summaa.

Lääkärin seurattava lääkehoidon toteutumista

Verenohennushoidon toteutuminen oli yhteydessä useaan yksittäiseen tekijään. Puutteelliseksi verenohennushoitonsa ilmoittaneilla oli onnistuneeksi hoitonsa ilmoittaneita korkeampi koulutustaso ja heistä useampi oli tupakoinut. Lisäksi heillä oli ollut useammin varfariini käytössään ennen sairastettua aivoinfarktia ja heistä harvempi sairasti sydämen vajaatoimintaa.

Puutteellisen verenohennuslääkityksen syyksi ilmoitettiin useimmin unohtaminen, erityisesti silloin, kun lääkkeenottoaikaan tapahtui jotain arjen rutiineista poikkeavaa. Varfariinihoidon ongelmaksi potilaat kokivat useimmiten yhteisvaikutukset ruokien kanssa.

Eteisvärinäpotilas tarvitsee Tiilin mukaan verenohennuslääkehoitoonsa tukea ja lääkärin on osattava keskustella lääkehoidon onnistumisesta potilaan kanssa.

”Lääkärin on pohdittava syyllistämättä ja yhdessä potilaan kanssa, mitä on tehtävissä, jos esimerkiksi lääke unohtuu usein tai potilas on kokenut haittavaikutuksia”, Paula Tiili sanoo.

Linkki tutkimusartikkeliin:

Adherence to oral anticoagulation in ischemic stroke patients with atrial fibrillation