Julkisten hankintojen ammattilaiseksi trainee-ohjelman kautta
Asiasanat:HUSin hankinnat on yksi Suomen suurimpia hankintayksiköitä. Julkisen hankinnan ammattilaisten rekrytointitarve on toiminnan kasvaessa jatkuvaa, mutta alan asiantuntijoista on pulaa. HUSin hankinnoissa on kehitetty oma trainee-ohjelma yhdeksi ratkaisuksi hankinnan asiantuntijuuden kasvattamiseen ja joukkojen vahvistamiseen.

HUSin hankintojen kehittämispäällikkö Milla Koivisto toimii traineeden tukena vuoden kestävän koulutusjakson läpi.
Hankintapäällikkö Jenny Pentti ja kehittämispäällikkö Milla Koivisto ovat tyytyväisiä. HUSin hankintayksikön ensimmäisessä trainee-ohjelmassa mukana olleista henkilöistä on kuoriutunut osaavia hankinta-asiantuntijoita, ja seuraavat traineet ovat jo aloittaneet vuoden mittaisen koulutusohjelman.
“Idea trainee-ohjelmasta lähti alun perin siitä, että näimme kesäharjoittelijoissa valtavaa potentiaalia kasvaa hankinta-ammattilaisiksi. Halusimme tarjota alasta kiinnostuneille, joilla ei ole julkisista hankinnoista aiempaa kokemusta, kehityspolun pätevöityä alalle”, kertoo Jenny Pentti.

Hankintapäällikkö Jenny Pentti ja kehittämispäällikkö Milla Koivisto iloitsevat siitä, että jo toinen trainee-ryhmä on aloittanut vuoden mittaisen kouluttautumisen hankinta-ammattilaiseksi.
Parhaiten oppii tekemällä
Trainee-ohjelmaan kuuluu koulutusta ja käytännön kilpailutustyötä. Vuoden aikana koulutettava ehtii viedä läpi muutaman kilpailutusprojektin.
“Julkiset hankintaprojektit ovat mutkikkaita ja työn oppii parhaiten vain tekemällä. Mentori auttaa projektin kaikissa vaiheissa ja antaa oman osaamisensa traineen käyttöön, jolloin oppiminen on tehokkaampaa, eikä kaikkea tarvitse oppia pelkästään kantapään kautta”, sanoo mentorin roolissa toimiva Milla Koivisto.
Ensimmäisenä vuonna ohjelmaan haettiin kaupallisella tai juridisella taustalla olevia henkilöitä. Tänä vuonna trainee-ohjelmaan pystyivät hakemaan myös muun muassa sairaanhoitajat.
Merkityksellistä työtä huippuasiantuntijoiden kanssa
HUSin hankinnat on Suomen suurimpia hankintayksiköitä, ja sen tekemien hankintojen vaikuttavuus on merkittävää.
“Meillä pääsee tekemään töitä sekä terveydenhuollon että hankintojen huippuammattilaisten kanssa. Hankittavat tuotteet ja palvelut ovat erittäin monipuolisia ja mielenkiintoisia, ja täällä pääsee näkemään läheltä erikoissairaanhoidon toimintaa. Meillä voi myös erikoistua halutessaan tiettyjen tuotekokonaisuuksien hankintoihin”, kuvaa Milla Koivisto hankinta-ammattilaisen työtä HUSissa.
Pitkäjänteisyys, tarkkuus ja projektinhallintataidot eduksi
Jenny Pentti ja Milla Koivisto pohtivat hankinta-asiantuntijan työstä haaveilevan toiveominaisuuksia.
“Tässä työssä on hyvä olla pitkäjänteinen ja sinnikäs. Lisäksi tulisi osata hallita isoja kokonaisuuksia ja johtaa projekteja, mutta toisaalta on hyvä olla myös tarkka”, kuvaa Jenny Pentti.
“Yritämme saada mahdollisimman hyvät kaupat eli tarkoituksenmukaiset, laadukkaat ja vastuullisesti valmistetut tuotteet asiakkaidemme käyttöön, hyvällä hinta-laatusuhteella. On tärkeää ymmärtää käyttäjien tarpeet ja osata kääntää ne julkisen hankinnan kielelle”, täydentää Milla Koivisto.