Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 1.2.2022 13.47

HUSissa tehtiin vuonna 2021 toiseksi eniten elinsiirtoja sen koko historian aikana

Asiasanat:
  • elinsiirto
  • elinsiirtokirurgia
  • keuhkonsiirto

Elinsiirtoja tehtiin HUSissa vuonna 2021 yhteensä 420, joista 24 tehtiin lapsille. Lukuun sisältyvät myös eläviltä luovuttajilta tehdyt munuaissiirrot, joita oli ennätykselliset 46 kappaletta. Vaikka elinsiirtoja tehtiin paljon, siirtoa odottavien kokonaismäärä ei juurikaan ole vähentynyt.

Hoitohenkilöstöä leikkaussalissa.

Kaikki Suomen elinsiirrot on valtakunnallisesti keskitetty HUSiin. Aikuispotilaiden elinsiirrot tehdään Helsingissä Meilahden tornisairaalassa ja lapsipotilaiden Uudessa lastensairaalassa. Aivokuolleita elinluovuttajia oli vuonna 2021 kaikkiaan 119. Tavallisin kuolinsyy oli aivoverenvuoto. Elinluovuttajien keski-ikä oli 59 vuotta. Miehiä luovuttajissa oli hieman enemmän kuin naisia. Kaikista elinluovuttajista 72 % luovutti enemmän kuin yhden elimen.

Munuaissiirtoja eläviltä luovuttajilta ennätysmäärä

Munuaissiirtoja eläviltä luovuttajilta on jo muutaman vuoden pystytty lisäämään aktiivisella koulutuksella ja tiedottamisella. Ennätys tehtiin viime vuonna, yhteensä 46 siirtoa, joista osa uuden lain myötä tehtiin ystävältä ystävälle tai jopa nimettömän luovuttajan antamalla munuaisella. Munuaissiirtoja tehtiin yhteensä 268, joista lapsille tehtiin 11 siirtoa. Munuaissiirrännäisistä 93 % toimii 5 vuoden kuluttua siirrosta ja 10 vuoden kohdalla noin 86 %.

Maksansiirtoja tehtiin myös ennätysmäärä 75, joista lapsille 6. Maksansiirroissa 5 vuoden eloonjäämisosuus on 83 %, mikä on paras kaikissa Pohjoismaissa.

Haimansiirtoja tehtiin yhteensä 31. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta haimansiirrot tehtiin yhdessä munuaisensiirron kanssa. HUS on haimansiirroissa Pohjoismaiden suurin keskus.

Sydänsiirtoja tehtiin yhteensä 22 aikuis- ja lapsipotilaille. Keuhkonsiirtoja tehtiin 24 aikuispotilaille.

“Viimeisen kahden vuoden aikana sydän- ja keuhkonsiirtoa odottavien potilaiden määrä on noussut ennätyksellisen suureksi. Samaan aikaan erityisesti sydänsiirtoihin soveltuvia luovuttajia on ennätyksellisen vähän”, sanoo osastonylilääkäri Karl Lemström.

DCDD-toiminnan pilotointi käynnistyi

Syyskuussa 2021 aloitettiin elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen – toiminnan pilotointi (donation after circulatory determination of death, DCDD). Toiminnan puitteissa tehtiin 8 munuaissiirtoa onnistuneesti. Pilotoinnin jälkeen toimintaa arvioidaan.

Pohjoismainen yhteistyö toimi

Pohjoismainen yhteistyö parantaa akuutissa hengenvaarassa olevan maksan-, sydämen- ja keuhkonsiirtoa odottavan potilaan mahdollisuuksia saada sopiva elin ajoissa toisesta pohjoismaasta. Se voi myös olla ainoa keino munuaissiirtoon, jos potilas on odottanut siirrettä kauan tai on kehittänyt runsaasti vasta-aineita vieraalle kudoksella.

“Ilman tätä toimivaa ja hyvää yhteistyötä potilaiden kuolleisuus olisi merkittävästi suurempi”, toteaa elinsiirtokirurgi Arno Nordin.

 

Lisätietoja medialle: 

Valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori Anna-Maria Koivusalo
Ylilääkäri Arno Nordin
Osastonylilääkäri Karl Lemström
Osastonylilääkäri Timo Jahnukainen
 

Elinsiirtoja on vuosina 1964-2021 tehty yhteensä 11 371 kappaletta.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.