Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 15.4.2021 11.57

HUSin vuosikertomus kertoo työstä pandemian eturintamassa

Asiasanat:
  • henkilöstö

Vuonna 2020 HUSilla oli keskeinen tehtävä koronavirusepidemian hoidon eturintamassa. Epidemia vaikutti koko vuoteen, mutta missään vaiheessa muu toiminta ei pysähtynyt kokonaan. Vuosi 2020 oli myös HUSin uuden strategian ensimmäinen vuosi.

Nainen maski kasvoilla.

HUSin vuosikertomus vuodelta 2020 on julkaistu osoitteessa husinvuosi.fi. Se sisältää kertomuksen HUSin vuodesta 2020 sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Vuosikertomuksessa on myös mukana henkilöstökertomus, hoitotyön vuosikertomus ja HUS Logistiikan vastuullisuusraportti. 

 Vuosikertomus julkaistiin nyt toista kertaa vain verkossa. Vuosikertomus on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi. 

”Vuosikertomus antaa kattavan yleiskuvan toiminnastamme edellisen vuoden aikana. Julkaisemalla vuosikertomuksen verkossa haluamme helpottaa tiedon löytämistä ja lisätä samalla viestintämme avoimuutta”, viestintäpäällikkö Paavo Holi kertoo. 

 

Lisätietoa: 

Paavo Holi, viestintäpäällikkö, 050 427 9517, paavo.holi(at)hus.fi 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.