Siirry pääsisältöön

Julkaistu 3.5.2021 15.45

HUSin valmiustilaa laskettu tehostettuun valmiuteen

Asiasanat:
  • korona
  • koronavirus

Koronaepidemian vaatima panostustarve HUSissa on vielä suurta, mutta tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja suurin osa sairaanhoitopiirin resursseista voidaan kohdentaa muuhun kuin koronavirusepidemian aiheuttamaan toimintaan.

HUSin valmiusohjeessa on määritelty poikkeusolojen johtamisjärjestelmä. Ohjeessa määritellään kolme eri tasoa konsernitasoiselle valmiustilalle. Korkeimpaan valmiustilaan eli täysvalmiuteen HUSissa siirryttiin 23.11.2020 tilanteessa, jossa tartuntojen määrä lisääntyi ja pääkaupunkiseutu siirtyi leviämisvaiheeseen. Nyt täysvalmiuden kriteeristö ei enää täyty, mutta tarvetta poikkeuksellisille johtamis-, päätöksenteko- ja viestintäratkaisuille on edelleen.

HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen teki 3.5.2021 päätöksen, jonka mukaan HUS siirtyy valmiustilaan 2 eli tehostettuun valmiuteen. Edelleen HUSissa on tarve varautua koronatartuntojen kasvuun ja varata tähän riittävät resurssit. Toisaalta on tarve varmistaa myös väestölle mahdollisimman laaja terveyspalvelujen tarjonta käytettävissä olevien resurssien puitteissa.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.