Siirry pääsisältöön

Julkaistu 15.2.2021 15.27

HUSin neurokirurgia lisää yhteistyötä perusterveydenhuollon kanssa

Asiasanat:
  • neurokirurgia
  • perusterveydenhuolto

Suunnitteilla on useamman kuukauden koulutusjakso halukkaille yleislääketieteeseen erikoistuville. Yhteistyösuunnitelmia oli jo viime keväälle, mutta pandemian vuoksi niistä jouduttiin luopumaan.

”Haluamme tarjota 1-6 kuukauden reunakoulutusjaksoja säännöllisin väliajoin yleislääketieteeseen erikoistuville ja myös valmiille yleislääkäreille. Erityistä hyötyä on varmasti selkä- ja aivovammapotilaiden kohtaamisessa. Vastaavasti meille heistä on huomattavaa apua esimerkiksi potilaiden vuodeosastoasioiden ja potilassiirtojen hoidossa omien erikoistuviemme ja erikoislääkäreiden rinnalla”, neurokirurgian linjajohtaja Mika Niemelä sanoo.

”Tämä on win-win -tilanne. Opimme perusterveydenhuollon ammattilaisilta, luomme saumattomamman yhteyden välillemme, hoidamme kokonaisvaltaisemmin ikääntyvää potilaspopulaatiotamme ja mahdollistamme mielenkiintoisen ja kansainvälisen työjakson”, HUSin neurokirurgi ja innovaatiojohtaja Miikka Korja listaa.

Yhteistyö alkaa vuoden 2021 aikana.


Lisätiedot

Neurokeskuksen neurokirurgian linjajohtaja, professori Mika Niemelä
p. 050 4270387
mika.niemela@hus.fi

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.