Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 26.4.2021 16.25

HUSin kuvantamistoiminnot hidastuneet – palvelu ruuhkautunut

Asiasanat:
  • Apotti
  • HUS Diagnostiikkakeskus

Arkipäivän toiminnan käynnistyminen Apotin käyttöönoton jälkeen on hidastanut HUSin kuvantamistoimintoja. Potilaita on kehotettu varautumaan pidentyneisiin odotusaikoihin ja puhelimitse tapahtuvan ajanvarauksen ruuhkautumiseen.

HUS Diagnostiikkakeskuksen kuvantamistoiminnot ottivat Apotti Oy:n toimittaman potilastietojärjestelmä Apotin käyttöön lauantaina 24.4.2021. Käyttöönotossa on ollut kuvantamistoimintaan vaikuttavia ongelmia, kun potilasmäärät ovat kasvaneet viikonlopun jälkeen. Toiminta kaikissa kuvantamispalveluissamme on hidastunut. Erityisesti ajanvarauksella kuvantamistutkimukseen tulevien kannattaa varautua pidentyneisiin odotusaikoihin. 

“Olimme varautuneet siihen, että Apotin käyttöönotossa ensimmäinen viikko on aina hankala. Ongelmat kasautuvat käyttöönoton alkupäiviin, mutta niitä myös ratkotaan yhdessä Apotti Oy:n kanssa intensiivisesti kellon ympäri. Päivystykselliset ja muut kiireelliset kuvantamistoimenpiteet hoidetaan kuitenkin ongelmista riippumatta aina ykkösprioriteetilla”, johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo. 

HUS pahoittelee palvelujen hidastumisesta potilaille syntyvää ylimääräistä vaivaa. 

HUS ilmoitti jo 23.4. vaiheistavansa kuvantamistoimintojen käyttöönoton. Syynä olivat viime hetkellä ilmenneet ongelmat, jotka havaittiin kuntien ja HUS Diagnostiikkakeskuksen kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen (KFI) sekä kliinisen neurofysiologian (KNF) yksiköiden kuvantamistoimintojen välisen tiedonsiirron järjestelmissä.  Yksiköissä on noin 250 käyttäjää HUS Diagnostiikkakeskuksen kaikkiaan 2 000 Apotti-käyttäjästä. 

 

 

Taustaa  

HUSissa on käynnissä laaja potilas- ja asiakastiedon hallintaa koskeva toiminnanuudistus. Uusi, yhdenmukaisempi tapa kirjata ja hyödyntää tietoa parantaa laatua ja vahvistaa potilasturvallisuutta. Merkittävän kehityshankkeen mahdollistaa siirtyminen uuteen Apotti-potilastietojärjestelmään kaikissa HUSin yksiköissä kevääseen 2021 mennessä. Apotin myötä HUSin asiakkaille on avautunut myös uusi sähköisen asioinnin potilaspalvelu, Maisa.  

Apotti-järjestelmä on otettu HUSissa käyttöön kolmessa eri vaiheessa: marraskuussa 2018, helmikuussa 2020 ja lokakuussa 2020. HUS Kuvantaminen ottaa Apotti-järjestelmän käyttöön viimeisenä yksikkönä keväällä 2021.  

Maailmalla lähes 500 sairaalassa käytössä olevan Epic-pohjaisen järjestelmän toimittaa HUSille Oy Apotti Ab. 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.