Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 8.6.2020 09.57

HUSin kuluttama sähkö tuotetaan nyt bioenergialla

HUS on hankkinut uusiutuvan energian alkuperätakuut sähkönkulutukselleen. Bioenergian käyttö pienentää HUSin hiilijalanjäljen puoleen.

​Alkuperätakuu varmistaa, että vuoden 2020 sähköenergian kulutusta vastaava energiantuotanto on kotimaista bioenergiaa ja että mukana ei ole fossiilisilla polttoaineilla tuotettua energiaa. Sähkön bioenergiatuotannossa hyödynnetään muun muassa metsäteollisuuden jäteliemiä, puun kuorta, sahanpurua ja puutähdehaketta.
HUSin suorien hiilidioksidipäästöjen ja ostoenergian välillisten päästöjen aiheuttama hiilijalanjälki pienenee noin 52 prosenttia.

”Siirtyminen hiilineutraalin sähkön käyttöön on merkittävä askel kohti HUSin hiilineutraaliustavoitetta 2030 ja samalla vastuunottoa ympäristön hyväksi”, sanoo HUSin energiatyötä koordinoiva erikoissuunnittelija Jani Valkama HUS Ympäristökeskuksesta.

Hiilineutraalisuuden edistäminen vaatii vielä lisää kehitystyötä muun muassa energiatehokkuuteen, energian hankintaan ja omaan energiatuotantoon.

”HUSin hiilijalanjälkeä voidaan pienentää myös vähäpäästöisillä hankinnoilla, kuljetuksilla ja rakentamisella sekä välillisesti materiaalihävikin vähentämisen ja kiertotalouden kautta. Päästöt on huomioitava tuotteiden ja palveluiden koko elinkaaren ajalta”, Valkama sanoo.

HUSin sähköenergian kulutus on kuluvana vuonna arviolta 134 000 MWh, mikä vastaa noin 6 700 sähkölämmitetyn pientalon vuotuista energiankäyttöä.

Sähkön alkuperätakuut ovat Euroopan unionin Uusiutuvan Energian Direktiivin 2009/28/EC mukaisia. Niillä sähkön alkuperä varmennetaan tuotetuksi täysimääräisesti uusiutuvilla energialähteillä ja ilman suoria hiilidioksidipäästöjä.

Lisätietoja:
erikoissuunnittelija Jani Valkama
HUS Ympäristökeskus, HUS Tilakeskus
jani.valkama@hus.fi
puh. 050 427 1655

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.