Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 27.10.2020 9:46

HUSin johtavalle ylihoitajalle Marja Renholmille Venny Snellman -tunnustus

Johtava ylihoitaja Marja Renholm

Kuvassa johtava ylihoitaja Marja Renholm.

Renholm sai tunnustuksen Sairaanhoitajien koulutussäätiön webinaari-tilaisuudessa 26.10.20.  Tunnustus myönnettiin Renholmille erityisesti Covid19- pandemian aikaisesta toiminnasta.

HUSin alueella koronaviruspandemia on vaikuttanut toiminnan muutoksiin eniten. HUS on hoitanut suurimman osan pandemian ajan toimintojen käytännön organisointityöstä ja siten Renholmin toiminnan vaikutuksien voidaan katsoa ulottuvan laajemmallekin.

Koronaviruksen takia syntyi nopeassa tahdissa tarve tehdä uusia asioita, ohjeistuksia ja henkilökuntajärjestelyjä. Renholm osallistui hoitotyön johtajana pandemiakoordinaatioryhmän ja sen työvaliokunnan työskentelyyn. Ryhmät ovat tehneet strategista ja operationaalista suunnittelua koronapandemian hoitamiseksi. Renholmin vastuulla on ollut hoitohenkilökunnan sijoittuminen koronaviruspotilaita hoitaviin yksiköihin Hyksissä. Hän on ollut mukana kehittämässä myös koronavirusnäytteenottoon drive in -pisteitä sekä osallistunut hoitotyön edustajana HUSin, Uudenmaan kuntien- sekä Erva- alueen pandemiakoordinaatioryhmiin.

Koronaviruspandemia on vaatinut hoitotyön johtajilta kykyä muutosjohtamiseen sekä jatkuvan muutosvalmiuden ylläpitämistä. Renholmin johtamana on tiivistetty Hyksin hoitotyön johtoryhmän työskentelyä ja tehty yhteistyössä hoitohenkilöstön siirtosuunnitelmat. HUSissa laadittiin suunnitelmat mm. tarvittavasta koulutuksesta koronaviruspotilaiden hoitoon, suojautumisesta sekä yhtenäisistä käytänteistä laatu ja potilasturvallisuus huomioiden. Enimmillään yli 1500 HUSin työntekijää toimi keväällä ja kesällä muuttuneissa tehtävissä. Yksiköiden esimiehet tarvitsivat ohjeita ja tukea päivittäisjohtamiseen esim. työvuorosuunnitteluun, uusien hoitajienperehdyttämiseen ja muuttuvien ohjeiden toteuttamiseen.

Marja Renholm on 20. Venny Snellman -tunnustuksen saanut vaikuttaja

Sairaanhoitajien koulutussäätiö, SHKS, on jakanut Venny Snellman -tunnustusapurahaa vuodesta 2000 alkaen. Säätiö luo toiminnallaan edellytyksiä hoitotyön ammatillisen osaamisen vahvistamiseen ja hoitotyön koulutukseen tukemalla hoitotieteellistä tutkimusta ja merkittäviä hoitotyön kehittämishankkeita.

Venny Snellman-tunnustus myönnetään vuosittain rohkeasta, uutta luovasta ja tuloksellisesta toiminnasta hoitotyön kehittämiseksi. Tunnustuksen suuruus on 5000 euroa.

Kuvaaja: Tero Honkaniemi