Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 4.10.2021 13.48

HUSin hallituksen päätökset 4.10.2021: Talous vakaalla pohjalla

Asiasanat:
  • hallitus
  • HUS

Kuntalaskutus oli tammi-elokuussa 4,8 prosenttia talousarviota alempi. HUSilta tuki uudelle terveydenhuollon maisteriohjelmalle.

Viivapiirros kokousnuijasta

Talous vakaa, hoitoon pääsyssä vaikeuksia

Hallitus käsitteli tammi-elokuun toiminnan ja talouden tilanteen. Toimintakulut ja jäsenkuntien maksuosuus pysyivät tammi-elokuun aikana yhä talousarvion alittavalla tasolla. Kiireettömien lähetteiden määrä on vuonna 2021 kasvanut 8,1 prosenttia edellisvuodesta. Hoitoon pääsyssä on kuitenkin yhä vaikeuksia, sillä erityisesti kiireetöntä polikliinistä tutkimusta ja hoitoa odottavien potilaiden määrä kasvoi 17,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Koronavirukseen sairastuneiden potilaiden hoito rasittaa jatkuvasti HUSin toimintaa. Teho- ja vuodeosastohoidossa olevien koronapotilaiden määrä on syksyn aikana jopa hiukan noussut kesän lukemista. HUSin omien asiantuntijoiden mukaan olemme vielä pitkään tilanteessa, jossa rokottamattoman aikuisväestön piiristä voi syntyä merkittäviä teho- ja vuodeosastohoidon kysyntäpiikkejä.

Sähköisten palveluiden käyttö oli yhä matalammalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin, eikä etävastaanottojen määrän kasvattamisessa ole päästy suunniteltuihin tavoitteisiin. Tilanteen parantamiseksi on kuitenkin käynnissä uusia toimenpiteitä eri erikoisaloilla, kuten nyt lokakuun alussa pilotoitava Peijaksen sairaalan yhteispäivystyksen etävastaanotto.

Lisätietoja:
Talousjohtaja Jari Finnilä

Tukea terveystieteiden maisteriohjelman aloittamiselle

Helsingin yliopisto esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle oikeutta aloittaa terveystieteiden maisteriohjelma. HUSin hallitus puoltaa hakemusta.

Lisätietoja:
Hallintojohtaja Lauri Tanner

Linkki kokouksen pöytäkirjaan

HUSin mediapalvelun yhteystiedot

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.