Siirry pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 1.6.2020 14.49

HUS Logistiikan suojaintilanne hyvä

HUS Logistiikassa on tehty kevään aikana suuria ponnistuksia suojainten hankkimiseksi. Työ on tuottanut tulosta ja tällä hetkellä suojainten varastotilanne on hyvä. HUS Logistiikka pystyy toimittamaan tarvittavat suojaimet kaikille asiakkailleen.

​HUS oli vuosien ajan varautunut influenssapandemiaan kansallisen varautumissuunnitelman mukaisesti siten, että suojaimia oli varastossa kolmen kuukauden normaalikulutusta vastaava määrä. Koronaviruspandemian alussa varastot jouduttiin ottamaan käyttöön epidemian laajuuden vuoksi. Kirurgisen suu-nenäsuojaimen käytön laajentaminen kotihoidon ja asumispalveluyksiköiden työntekijöille valtakunnallisten ohjeiden mukaisesti lisäsi suojainten tarpeen monikymmenkertaiseksi.  

Alkuvaiheessa suojainten riittävyyden ja saatavuuden varmistamiseksi suojaimia toimitettiin prioriteettijärjestyksessä yksiköihin, jotka etulinjassa hoitivat koronaviruspotilaita ja epäilyjä. Suojainten maailmanlaajuinen saatavuus vaihteli päivittäin. "Lisähankinnat saatiin heti käyntiin ja tilanne korjaantui. Nyt jo usean viikon ajan kaikkea materiaalia on varastossa hyvät määrät ja lisää suojaimia on tulossa", sanoo toimialajohtaja Jyrki Putkonen HUS Logistiikasta. HUS jakoi myös Huoltovarmuuskeskuksen kautta jakeluun tulleet suojaimet siten, että kunnat saivat niistä 80 % loppujen jäädessä HUSin tarpeisiin. 

HUS Logistiikassa varaudutaan jo syksyyn ja mahdolliseen toiseen aaltoon. "Olemme muun muassa Suomen yliopistollisten sairaaloiden kesken tehneet hankintarenkaana yhteishankintoja ja ostositoumuksia kotimaisilta valmistajilta", kertoo Putkonen. Ostoja tehdään myös ulkomaisilta toimittajilta.  

"HUSin alueella on käytössä yhtenäiset ohjeet suojainten käytöstä", toteaa infektiotautien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen. Suojainmateriaalien kulutusennusteet ja tilausmäärät arvioidaan näiden ohjeiden kulutuksen mukaisesti.  

Helsingin Sanomat uutisoi 30.5, että HUS Logistiikka ei pysty toimittamaan riittävästi suojaimia Helsingin kaupungille. HUS Logistiikka pystyy toimittamaan yhtenäisen suojainkäytön ohjeistuksen mukaiseen käyttöön riittävästi suojaimia asiakkailleen. HUS Logistiikan asiakkaiden suunnitellessa ohjeistusta laajempaa käyttöä, voivat asiakkaat valmistella omatoimista hankintaa niin halutessaan, kuten Helsingin kaupunki on tekemässä. "Tiiviissä yhteistyössä voimme parhaiten varmistua siitä, että varautumisessa huomioidaan sekä suojainten saatavuus että niiden laatu ja ratkaisun kokonaistaloudellisuus", sanoo Putkonen.   

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.