Siirry pääsisältöön

Ammattilaiselle

Uutinen Julkaistu 2.12.2021 10.57

HUS, Helsingin yliopisto ja MSD uusivat yhteistyösopimuksen

Asiasanat:
  • lääketieteellinen tutkimus
  • erikoistuvat lääkärit
  • erikoistumiskoulutus

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala, Helsingin yliopisto ja MSD ovat solmineet sopimuksen yhteistyön jatkamisesta. Edellinen sopimus tehtiin vuonna 2016 viideksi vuodeksi ja nyt tarkoituksena on jatkaa ja kehittää edelleen tiivistä ja järjestelmällistä työtä yhtiön, sairaalan ja yliopiston kesken seuraavat viisi vuotta. Yhteistyön keskiössä ovat tutkimus, innovaatiotoiminta ja koulutus.

Lääkäreitä luentosalissa.

HUSin, yliopiston ja MSD:n uusitussa yhteistyösopimuksessa on sovittu muun muassa HUSin erikoistuville lääkäreille suunnattu, osaksi opinto-ohjelmaa hyväksytty Vaikuttavuusperustainen SOTE -koulutus.

Yhteistyön ytimeen nostetaan vahvemmin vaikuttavuusperustaisen terveydenhuollon edistäminen, kuten arkielämän tiedon hyödyntäminen hoitotulosten parantamiseksi. Tarkoituksena on myös kehittää suomalaista tutkimusympäristöä kansainvälisesti houkuttelevaksi. 

Tämä on hyvä tilaisuus meidän tutkijoille ja opiskelijoille päästä mukaan tutkimushankkeisiin ja mahdollisuus verkostoitua ja luoda hyödyllisiä kansainvälisiä yhteyksiä, sanoo HUSin tutkimusjohtaja, professori Anne Pitkäranta. 

Yhtenä painopisteenä yhteistyössä on koulutus, jonka tavoitteena on tukea lääketieteen opiskelijoiden ja terveydenhuollon ammattilaisten ammatillista osaamista ja jatkuvaa kehitystä. 

”Yliopiston ja yliopistollisen sairaalan vahvan opetusosaamisen kautta voimme tukea alan kehittymistä ja vahvistaa ammattilaisten osaamista siten, että pystymme entistä paremmin vastaamaan alan tulevaisuuden haasteisiin. Näen myös innovaatiotoiminnassa merkittäviä synergiamahdollisuuksia”, sanoo lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen. 

Yhteistyön puitteissa on vuoden 2022 alussa käynnistymässä HUSin erikoistuville lääkäreille suunnattu, osaksi opinto-ohjelmaa hyväksytty, ”Vaikuttavuusperustainen SOTE” -koulutus. 

Dataa ja digitaalisia mahdollisuuksia hyödyntävä innovaatiotoiminta on tärkeä osa kestävää ja vaikuttavampaa terveydenhuoltoa nyt ja tulevaisuudessa. Kokemuksia innovaatioyhteistyöstä osapuolilla on jo esimerkiksi onkologian alueelta. Seuraavaksi yhteistyön yhtenä tavoitteena on etsiä mahdollisuuksia kansainväliselle ja monialaiselle yhteistyölle.  

Me MSD:llä koemme, että systemaattista yhteistyötä tarvitaan, jotta voimme jatkuvasti kehittää hoitotuloksia ja kestävämpää terveydenhuoltoa, ja näin tuottaa arvoa potilaille ja laajemmin yhteiskunnalle. Monialainen yhteistyömme HUSin ja Helsingin yliopiston kanssa on edistänyt erinomaisesti näitä tavoitteita, toteaa MSD Finlandin toimitusjohtaja Lewis Beake. 

 

Lisätiedot: 

Petri Lehto, yhteiskuntasuhdejohtaja, MSD Finland Oy,
puh. 050 387 8068
petri.lehto@merck.com
 

Risto Renkonen, dekaani, Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta,
p
uh. 029 412 5110
risto.renkonen@helsinki.fi
 

Anne Pitkäranta, tutkimusjohtaja, professori, HUS

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.